pienen perheen pientä elämää

Kummallisuuksia

2013-02-10T21:04:00+02:00

En tiedä mikä tätä minun konetta vaivaa mutta kun joissakin teksteissä on joku sana alleviivattu niin siinä on joku linkki johonkin peli -tai deittisivulle. Niin, ja se alleviivaus tulee ihan itsestään joihinkin tiettyihin sanoihin. Olen tehnyt kaikki virustarkistukset ym. mutta ei niissä ole mitään ilmennyt. Tää on riivattu kone. Muutenkin oli ongelmia tuon edellisen tekstin kanssa, kun kirjoitin sen jo lauantaina mutta en saanut sitä julkaistua kun se vain jäi jumittamaan. En minä kyllä muutenkaan tykkää kun tämä vuodatus mentiin muuttamaan. Olen laiska opettelemaan mitään uusia juttuja.

No, viikonloppu mennä hurahti taas aika nopeaa. Kuntosalilla tuli käytyä molempina päivinä ja nyt lihaksissa tuntuu että olis jotakin tehnyt. Oli ihana päästä juoksumatolle juoksemaan. Tänään kun reippaana kävelin kuntosalille niin yks tuttu pyykäisi juoksemalla ohi. Katselin kateellisena hänen menoaan, kun itse en kyllä lähtisi 16 asteen pakkasella juoksemaan, enkä lauhemmallakaan ilmalla. Kai sekin pitäisi joskus kokeilla, ei kai se niin kauheaa olisi.

Aamulla leivoin sämpylät ja illalla laskiaispullat. Tulipa muhkea olo kun vetasin kaks kermapullaa. Oli vähän huono omatunto kun söin ne pullat, ihan niinkuin olisin maistanut jotain kiellettyä hedelmää.

kuntotestin tulos

2013-02-10T21:03:00+02:00

Kuntoremontissa tehdyn kuntotestin tulos oli hyvin hyvä, eikä jäänyt montaa pistettä vajaaksi että se olisi ollut erinomainen. Olen tosi onnellinen siitä ja sain lisää motivaatiota kunnon parantamiseksi. Kehonkoostumusmittauksen tulos oli sen sijaan aika karu, rasvaprosentti on ihan liian korkea, 32,5%. Se on nyt se asia mitä pitää alkaa työstämään. Luin jostain että jos haluaa vatsalihakset näkyville niin prosentin pitäisi olla alle 20. Aika paljon on tekemistä.. Olen tilannut usean vuoden ajan kuntoplus -lehteä ja kaikki lehdet on edelleen tallessa, kaivoin ne esiin ja luin kaikki artikkelit rasvanpoltosta. Nyt periaatteessa teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä, joten eikun tuumasta toimeen. Ensimmäinen välitavoite on saada se lukema alle 30. Tähän mennessä olen muuttanut ruokailutottumuksia sen verran että pienensin ruoka-annoksia ja lisäsin kasvikisia. Näyttää siltä että se auttaa, paino on putoaa muutaman sadan gramman viikkovauhtia. Liikuntaa ei sen sijaan voi määrällisesi kovin paljoa lisätä kun pitää pitää kiinni myös lepopäivistä. Pitää vaan satsata laatuun ja tehokkuuteen.

Harmittaa kun nyt sattui viikonlopulle niin kovat pakkaslukemat ettei voi lähteä hiihtämään. Pitkä kävelylenkki ulkona tekisi hyvää, mutta en viitsi yksin lähteä. Koira on niin laiska ja se ei tykkää pakkasista, joten sen kanssa ei voi tällä kelillä lähteä pitkälle lenkille. Jospa saisin jonkun kaveriksi myöhemmin päivällä. Taas kerran heräsin kuuden aikaan, lauantaiaamuna. voi ei, olisi ollut kiva nukkua edes vähän pidempään. Tyttö nukkui viime yön omassa huoneessaan, mikä on suuri ihme. Se täyttää ensi viikolla 11 ja yhä vaan edelleen haluaa nukkua meidän huoneessamme. En ole halunnut väkisin sitä pakottaa omaan huoneeseensa, vaikka välillä olen sille yrittänyt asiasta vihjailla. Eilen se meni sinne ihan itse omasta tahdostaan. Olen haaveillut sellaisesta isosta jenkkisängystä, mutta niin kauan kun tyttären sänky on meidän makkarissa niin semmoinen ei sinne mahdu, ehkä olen nyt hieman lähempänä sitä haavetta.

15 vuotta

2013-01-24T21:36:01+02:00

Tuli mieleeni tuosta edellisestä kirjoituksestani, jossa mainitsin että olen ollut pian 15 vuotta samassa työpaikassa töissä. Tänä vuonna saan siitä ansiomerkin. Muistan kun nuorena tulin taloon töihin ja jotkut työkavereistani saivat silloin tuon samaisen kunnianosoituksen. Minusta se tuntui silloin kauhealta, että joku on ollut niin kauan samassa työpaikassa ja samalla ne ihmiset tuntuivat minusta tosi vanhoilta. Näihin vuosiin mahtuu ylä-ja alamäkiä ja välillä olen ollut niin täynnä koko touhua että olen suunnitellut työpaikan vaihtoa. Nyt on ollut seesteistä aikaa ja olen ollut tyytyväinen työhöni ja tunnen olevani oikeassa paikassa. Minun työ ei tule muuttumaan millään tavalla vaikka sainkin sen lkv-tutkinnon, se on vain lisä minun yleissivistyksessä ja on niistä opeista aina välillä apuakin.
Mutta toinen juttu, mikä on kestänyt myös n. 15 vuotta on minun ja mieheni yhteinen taival. Muistan kun kävin haastattelussa tätä nykyistä työtä hakiessa ja siellä kysyttiin että kenen kanssa mina seurustelen ja kerroin hänestä. Sanoin miehelleni että siinä tais mennä nyt mahikset saada se työ kun kerroin kenen kanssa seurustelen. Se oli siis ihan vitsi, mutta hän kyllä muistaa sen aina. Seurustelumme oli silloin aika lailla alkutaipaleella. On ihana todeta näinkin monen vuoden jälkeen että hän on elämäni mies. En vaihtaisi, koska en usko että voisin koskaan löytää parempaa miestä. Joskus kuitenkin tulee kaipaus, että haluaisi tuntea sellaista alkurakkauden huumaa, intohimoa, jännitystä ja kihelmöintiä. Sellaista ei varmaan voi tulla uudestaan saman miehen kanssa, mutta täytyy olla onnellinen kaikesta muusta mitä on. Edelleenkin joka ilta saan hyvänyön suukon ja joka aamu töihinlähtösuukon. Siitäkin huolimatta joskus tulee harrastettua flirttailua muiden miesten kanssa, siis ihan vaan viatonta sellaista, mutta siitä tulee jännä fiilis. Semmonen tunne, että saattaisin kelvata jollekin muullekin, jos vain haluaisin. Tässä iässä sellainen tuntuu hyvältä. En koskaan kuitenkaan voisi mennä sitä pientä flirttiä pidemmälle. Nyt kun olen yli nelikymppinen ,tunnen olevani henkisesti kypsempi kuin ennen ja paljon itsevarmempi, kai sitä vihdoin on jollain lailla kypsynyt aikuiseksi naiseksi.

Sitä sun tätä

2013-01-22T21:56:01+02:00

Flunssa meinaa painaa päälle ja yritän torjua sitä kaikilla mahdollisilla lääkkeillä. Vitamiinejä, buranaa, beroccaa ja finrexiniä ja tuntuu siltä että ei se tulekkaan. Ei kyllä huvittais sairastaa. Lauantaina en lähtenyt baariin vaikka muut menivätkin, vaan vetosin alkavaan flunssaan ja väsymykseen, läpi meni. Sunnuntaina oli silti aika vetämätön olo, tulihan tuota kuitenkin hieman juhlittua ja kotiuduin vasta yhden jälkeen. en todellakaan ole tottunut valvomaan niin myöhäseen. Oli kuitenkin kiva ilta ystävien seurassa saunoen ja hyvin syöden. Se on kuitenkin aika harvinaista että käydään missään koskaan. Tyttökin oli kemuissa mukana ja se tuli sieltä kotiin kahden kaverin kanssa jossain vaiheessa iltaa. Olivat vielä hereillä kun tulin.
Olen miettinyt että johtuukohan tämä minun jonkinasteinen erakkoluonteeni siitä kun työssäni tapaan päivittäin paljon ihmisiä ja moni on vuosien varrelta niin tuttu että niiden kanssa pitää keskustella muustakin kun työasioista. Tuleehan minulle tänä vuonna viistoista vuotta täyteen samassa työpaikassa. Sitten kun pääsee kotiin niin haluaa olla vaan ihan rauhassa ilman mitään sosiaalista elämää. Tämä meidän kolmen hengen pieni tiimimme riittää minulle aivan mainiosti. En minä kyllä koskaan ole tykännyt mistään joukkuelajeista urheilussakaan, että kai minun sisälläni sitten kuitenkin on aina asunut joku pieni erakko. Minä nautin eniten siitä kun saan yksin painaa lenkkipolulla tai hiihtoladulla ja kuunnella hyvää musiikkia tai omia ajatuksiani.
Raahasin eilen kuntopyöräni takaisin olohuoneen nurkkaan, ja jopa poljinkin sillä. Se on aika kauan lojunut vaatekomerossa toimettomana ja olin joskus jopa ajatellut viedä sen kirpparille. Mutta onneksi en vienyt, jospa sille tulisi käyttöä kun se on esillä. Pakkaspäivinä kun ei pääse ladulle niin voi sitten pyöräillä sisätiloissa.
Esittelin ystävälleni minun hienoa jääkaappikuvakollaasia ja sehän piti minua ihan hulluna. höh. Hänen mielestään minun ei tarvisi enää tämän ikäisenä haaveilla mistään sixpacistä. No, hänhän olisi tietysti vaan kateellinen jos minä sen saisin toteutettua, näin minä sen näkisin.. Totuushan on se, että kuntorempassa mitattiin minun vyötärönympärys ja se oli 2,5 senttiä yli sen mitä naisilla on suositus. No se nyt ainakin pitää saada pois, vaikka painoindeksi on ihan normaalin rajoissa.
Tänään olin reipas ja menin kävellen töihin, ihanassa pikku pakkasessa.

aamuvirkkuna

2013-01-19T18:05:01+02:00

Heräsin tänä aamuna kuudelta ja harmitti kyllä kun ei enää tullut uni. En ymmärrä mikä minua vaivaa kun en viikonloppuisin voi nukkua pitkään. Viime viikonloppuna kävi samoin. Ei se toisaalta haittaa, tykkään hiljaisista rauhallisista aamuista. Saan kaikessa rauhassa juoda kahvit ja yleensä teen sen tietsikan äärellä. Tänä aamuna olinkin erityisen reipas ja tein myös vatsalihastreenit. Jääkaapin ovessa on nyt se kuvajuttu mistä viimeksi kirjoitin. Mun oma kuva niiden täydellisten vatsalihaskuvien joukossa antaa minulle motivaatiota ja joka kerta kun katson sitä omaa kuvaa niin mietin että tuohon on tultava muutos.
Päivällä kävin hiihtämässä ja tyttö tunki itsensä matkaan vaikka se ei ole kovin innostunut hiihtämisestä. No, sitten mentiin ihan hissukseen ja minä meinasin paleltua sinne ladulle. Onneksi se luovutti ajoissa ja minä sain vielä hiihtää omaa vauhtia toisen kierroksen. Tyttö on siinä iässä että mitkään neuvot eivät kelpaa ja se ottaa jokaisesta negatiivisesta sanasta nokkiinsa. Yritin neuvoa hänelle parempaa hiihtotekniikkaa ja siitähän se ei tietenkään tykännyt. Voi että, mitähän siitäkin tulee kun se vielä pari vuotta kasvaa ja kunnon murkkuikä iskee kun se on nyt jo tuollainen. Meillä on jo nyt usein aika tiukkoja keskusteluita mm. järkevästä pukeutumisesta, tietsikalla istumisesta ja siitä seuraamuksena on monesti murjotusta ja mökötystä.
Illalla mennään ystäväperheen luo saunomaan ja syömään ja samalla juhlistamme minun sekä ystäväni valmistujaisia. Hän suoritti myös jokin aika sitten töiden ohessa jonkin tutkinnon, jota en edes muista... se oli joku outo sana.. Toisaalta olis kiva viettää lauantai-iltaa ihan vaan kotisoffalla mutta toisaalta ihan kiva lähteä, tulee niin harvoin käytyä missään, edes kylästelemässä. Minä olen niin laiska lähtemään, kun oon sellainen kotihiirulainen. Toivottavasti ei tarvisi lähteä baariin, minä nimittäin inhoan baari-illan jälkeisiä aamuja. en siksi että olisi krapula, kun ei sitä yleensä tule, vaan siksi että olen niin väsynyt ja saamaton koko seuraavan päivän. Baariin menosta ei ole kyllä ollut mitään puhetta. Teinkin jo sotasuunnitelmaa valmiiksi ja ajattelin että teeskentelen huonoa oloa, jos tulee puhetta lähtemisestä ja kieltäydyn lähtemästä. Meneeköhän se läpi?

Tavoitteet ja niiden saavuttaminen

2013-01-17T21:59:01+02:00

On se niin upea tunne kun on asettanut jonkin tavoitteen ja kovalla työllä ja ponnistelulla saavuttaa lopulta tavoitteen. sain kokea sen tunteen tällä viikolla kun postilaatikkoon kolahti todistus siitä että olen päässyt läpi kiinteistönvälittäjäkokeen. Minä oikeasti halusin sen tittelin ja tosissani tein töitä sen eteen että kun menin siihen kokeeseen niin minulla oli vahva tunne siitä että olen lukenut riittävästi ja että minä pääsen sen läpi. Sama juttu oli viime syksynä kun seisoin puolimaratonin lähtöviivalla. Olin koko kesän juossut ja juossut ja juossut. Kaikki treenikerrat merkkasin tarkkaan ylös ja seurasin kehittymistä testijuoksuilla. Silloinkin minulla oli tunne että treenimäärä oli riittävä jotta suoriutuisin siitä urakasta. Ja kun maaliviiva lopulta ylittyi niin olihan se ihan mahtava juttu. Joo, ei muuta kuin uusia tavoitteita asettamaan jotta saa taas hienoja onnistumisen fiiliksiä elämään.
Minä tulostin kuvia netistä täydellisistä naisten vatsalihaksia. Lykkäsin kameran mieheni käteen ja pyysin häntä nappaamaan kuvan minun täydellisen pyöreästä vatsastani. Kuvakollaasi jääkaapin oveen on vielä tekemättä, mutta se on työn alla. Otsikoksi voisi laittaa että "mikä tai kuka ei kuulu joukkoon" . Eipä olisi kovin vaikea vastata siihen kysymykseen. heh heh, olipa vaan aika karua katsottavaa se oma kuva niiden muiden seassa, tekemistä riittää siis sen asian suhteen.
Aloitin työpaikkani päiväkuntoremonttiryhmässä tällä viikolla. Oli kiva päivä, tehtiin hieman kuntosalitreeniä, kävin mittauksissa ( paino, pituus, verenpaine ) ja sitten oli luentoa ravinnosta ja terveydestä ja lopuksi tunnin sauvakävelylenkki kirpeässä pakkassäässä. Oli tosi kiva juttu. Parin viikon päästä on seuraava remppapäivä ja sillon tehdään kuntotestit ja mitataan kehon koostumus. Ootan innolla sitä. Minä kuvittelen että minulla olisi hyvä kunto, mutta voi olla että testeissä paljastuu että siinä olisi paljon parannettavaa, saa nähdä miten käy.

Tänä vuonna

2013-01-13T20:04:01+02:00

olen ajatellut että jos ryhtyisin tuumasta toimeen. Olen liikaa sellainen että pyörittelen mielessä kaikkia hommia mitä pitäisi tehdä mutta lykkään ne aina tuonnemmaksi jos ne ei ole pakollisia. Pitää toteuttaa sitä suunnitelmaa sekä töissä että kotona. Pitää käyttää vähemmän aikaa miettimiseen ja enemmän tekemiseen.
Tänä vuonna olen ajatellut kokeilla jotain uutta ja olen päättänyt mennä keväällä opettelemaan lumilautailua ja samalla vien myös tytön rinteeseen opettelemaan laskettelua, hän ei halunnut kokeilla lumilautaa. Jospa sitten hiihtolomalla toteutamme sen.
Tänä vuonna minusta tulee entistä parempi juoksja ja tavoitteena on suoriutua kahdesta puolimaratonista kesän aikana, ja se vaatii entistä enemmän treeniä, juoksukilometrejä siis ainakin yli 500, kun viime kesänä niitä tuli n. 400.
Tänä vuonna haluaisin lopettaa tupakanpolton, mutta en tiedä pystynkö siihen. En aio vielä yrittää, mutta pidän asian mielessä ja hiljaa hauduttelen ajatusta siihen suuntaan. Ja mietin miten sen toteuttaisin. Olen aloittanut hiihtämisen tälle talvelle ja eka kerran kun kiipesin ylämäkiä suksilla niin tuntui oikeasti että happi loppuu, ja se ei tuntunut hyvältä. Tiedän että se johtuu tupakoinnista ja minua ärsyttää oma heikkouteni kun en pysty tuosta noin vaan päättämään että nyt teen sen. Se on yksi niistä asioista mitä pitäisi tehdä, mutta lykkään sitä aina tuonnemmaksi ja se on yksi niistä vaikeimmista, ehkä aloitan jostain helpommasta.
Tänä vuonna opettelen olemaan taloudellisesti järkevämpi. Minä tykkään liikaa shoppailla netissä ja monesti tulee tilattua sellaistakin mitä ei oikeasti tarvi. Urheiluvaatteet on intohimoni ja kaappi pursuaa erilaisia urheilutoppeja ja housuja ja silti minä käytän yleensä niistä vain paria lempparia. Uusin lempishoppailupaikkani on zalando, iiiiiiiik. Olen tehnyt sieltä monia herkullisia löytöjä. Pitää vain hillitä itsensä ja ostaa vain sellaista mitä oikeasti tarvii.
Joinakin päivinä viikossa voisin mennä kävellen töihin, se olisi iso säästö bensakuluissa kun nuo lyhyet matkat talviaikana vie aivan älyttömästi bensaa. Minun työmatka on vain kilometrin. Oikeastaan voisin aloittaa sillä että yksinkertaisesti vain päätän mitkä päivät viikossa on kävelypäiviä, jos vaikka aluksi kahtena päivänä. Joo, näin täytyy tehdä. Ja sitten jossain vaiheessa voisin lisätä päiviä kolmeen tai miksei vaikka viiteen.
Tänä vuonna pistän varastot ojennukseen, ah se ikuinen työmaa. Aloitan siitä että käyn läpi kaikki äidin tavarat ja säästän niistä vain ne rakkaimmat ja tärkeimmät. En ole vielä koskenut äidin tavaroihin, ne on olleet varastossa viime tammikuun alusta asti, kun hän muutti palvelutalosta terveyskeskukseen. Kai sekin työ on joskus tehtävä, ei ne tavarat voi ikuisesti meidän varastossa lojua laatikoissa ja jätesäkeissä. Miten minusta tuntuu jotenkin vaikealta alkaa käymään läpi niitä tavaroita, onkohan se jokin psykologinen juttu ettei voi koskea niihin ja sitä vaan lykkää ja lykkää tuonnemmaksi?
Olisikohan noissa asioissa riittävästi tekemistä tälle vuodelle? Ai niin, operaatio sixpack -kesäksi kuntoonkin pitäisi aloittaa. Se on iso haaste, ja epäilen itsekin että pystynkö siihen. Jos minä tosissani päätän ja haluan niin pystyn minä. Pitää etsiä jostain jääkaapin oveen joku hieno bikinivartalokuva motivaattoriksi. Pystynkö, en pysty, pystyn... Se vaatisi rasvaprosentin pienentämistä aerobisella liikunnalla ja paljon vatsalihastreeniä. Kuinka paljon ja miten pystyisin lisäämään liikuntamäärää ja riittääkö aika? Ajankäytön hallinta taitaakin olla ihan ensimmäinen asia mitä minun pitää alkaa opettelemaan. Töissä se jo on aika hyvin hallinnassa mutta kotona ei ilmeisesti niinkään.
Niin, ja haluaisin ehkä taas opiskella jotain uutta. Olen haaveillut että alkaisin opiskelemaan venäjän kieltä. Se olisi sitten syksyn projekti kun kansalaisopiston uudet kurssit alkavat. Kuinkahan nopeasti uuden kielen voisi oppia siten että sillä voisi pärjätä?

vuodet vierivät

2013-01-12T08:38:01+02:00

Pitkän tauon ja harkinnan jälkeen päätin palata tänne ja jatkaa kirjoittamista. On vaan jotenkin aika vaikeaa aloittaa. Harkitsin myös uuden blogin aloittamista, mutta on kuitenkin kivempi jatkaa tätä vanhaa. Kysymys kuuluu että mitä minulle kuuluu? Vuosi 2011 oli kriisivuosi elämässäni, kun täytin kesällä 40. Kumpa olisin käynyt kirjoittamassa tänne kaikkea mitä pääsäni silloin liikkui. Muistan vain että oli semmoinen tunne että pitää yrittää piilottaa oma ikäni ja yrittää näyttää nuoremmalta ja kauniimmalta. Siksi kai kävin keväällä silmäleikkauksessa, jotta pääsisin eroon rilleistä. No pääsin joksikin aikaa eroon niistä, mutta silmät ei toipuneet leikkauksesta täysin ja käytän mukavuussyistä laseja. Silmät rasittuvat ja kuivuvat jos en käytä laseja ja näkö hämärtyy, mutta ilmankin pärjään ja se on ihan ok. Synttäripäivän lähestyessä aloitin uuden harrastuksen, juoksun. Se on asia josta olen vieläkin tosi onnellinen. Kriisi alkoi helpottaa heti kun täytin tuon maagisen pyöreän luvun ja sen jälkeen on ollut seesteisempää ja olen hyväksynyt itseni ja oman vanhentumisen.
Vuosi 2012: Alkuvuosi meni aika lailla sumussaä. Äiti oli joutunut sairaalan vuodeosastolle pysyvästi ja hänen kunto heikkeni päivä päivältä. Minä kävin päivittäin hänen luonaan ja viimeisen kuukauden ajan itkin melkein joka kerta kun tulin hänen luota kotiin. Näin hänen hiipuvan pikkuhiljaa pois tästä elämästä. Tunsin surua, vihaa, katkeruutta ja kaikea mahdollista siltä väliltä. Helmikuussa, samana päivänä kun lapseni täytti 10 , äiti nukkui pois. Se oli äärimmäisen pelottava kokemus minulle, koska istuin yksin hänen vierellään pitämässä häntä kädestä viimeiseen hengenvetoon saakka. Se muistikuva jää mieleeni loppuelämäkseni. Mutta, olen silti onnellinen että sain kokea sen. Suru muuttui pikkuhiljaa helpotukseksi ja aloin ajattelemaan että se oli äidin kannalta parasta, että pääsi pois. Siitä on aikaa kohta vuosi ja ikävä helpottaa.
Kesällä jatkoin juoksuharrastustani ja olin asettanut tavoitteen juosta puolimaratonin syksyllä. Siinä se kesä menikin, treenatessa ja tavoitteen saavutin. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun ylitin maaliviivan, oli ihan sellainen olo kun olisin voittanut jotain suurta, siis aivan huippufiilis. Ensi kesänä uusiksi, ihan ehdottomasti. Talvijuoksua en ole vielä kokeillut, enkä aio. Minulle se on kesälaji.
Viime vuosi oli myös opiskelun vuosi. Aloitin helmikuussa opiskelemaan kiinteistövälittäjän tutkintoa työni ohessa. Oli aika rankkaa, kun piti matkustaa 550km yhteen suuntaan yhden koulutuspäivän vuoksi. Onneksi koulutuspäiviä oli vain n. kerran kuussa, muutoin se oli kotona opiskelua ja tehtävien tekoa. Marraskuussa kävin suorittamassa tentin ja tuloksia siitä odottelen ihan jännittyneenä. Ensi viikolla pitäisi tulokset tulla. En vielä tiedä miten se vaikuttaa työhöni, jos tentti menee läpi, voi olla että ei mitenkään, mutta voi olla myös että kaikki muuttuu. Se jääköön nähtäväksi.
Minä olen taas kerran siinä pisteessä että painoa pitäisi pudottaa muutama kilo. Kiloja on salakavalasti tullut lisää ja niistä pitää päästä eroon. Mutta onneksi kyse on vain muutamasta ja olen ihan tyytyväinen kroppaani tällaisenakin, vaikka vatsa hieman pömpöttääkin. Enemmänkin haluaisin saada lihaksia kasvatettua kun painoa pudotettua. Viikon ohjelma on seuraava. maanantaina step-aerobic, torstaina lihaskuntojumppa, viikonloppuna hiihtoa ja kuntosalilla käynti. Tällä ohjelmalla kohti kesää ja timmimpää kroppaa. Kesäkuun alussa on tiedossa rantaloma ja siihen mennessä pömppövatsa pitäisi olla pois.
Rakas mieheni täyttää kesäkuussa 50 ja lähdemme koko perheen kanssa lämpimään viettämään juhlia. Hän ei halua tehdä asiasta mitään numeroa eikä halua pitää mitään yleisiä kemuja joten päädyttiin tuollaiseen ratkaisuun. Niin, ja viime vuonna mieheni sai jo kuudennen lapsenlapsen. hui!
Minun lapseni täyttää ensi kuussa 11 vuotta. Mihin tämä aika on mennyt? Miksi tyttöjen pitää alkaa kehittymään naiseksi jo tuon ikäisenä? Kropassa alkaa olla jo naisen muodot ja kuukautiset alkoivat juuri viikko sitten. Olin siitä ihan järkyttynyt. En ollut vielä aiemmin puhunut hänelle kuukautisista, koska en uskonut että ne voisi vielä alkaa. No, tulipahan sekin sitten kerralla hoidettua kun ne pääsi yllättämään. Voi pientä raukkaa, viisi päivää oli vatsa niin kipeä että piti syödä buranaa aamusta iltaan ja koulustakin piti olla yksi päivä pois.
Tästä on kai hyvä jatkaa eteenpäin tätä kirjoittamista. Olen iloinen että tein tämän.

syksyn pikapäivitus

2010-09-26T20:54:01+03:00

Ei voi uskoa että ens viikolla on jo lokakuu. Mihin tämä aika taas on mennyt? apua. Aloitin tämän kuun alussa tekemään normaaleja työpäiviä 6,5-tuntisten päivien jälkeen. Ja minusta tuntuu että mulla ei ole enää yhään vapaa-aikaa eikä aika riitä tosiaan mihinkään. Töissäkin tuntuu että ei kerkeä tekemään enää mitään, vaikka siellä taas sitä aikaa on enemmän. Kai sitä jotenkin osasi organisoida työt paremmin kun aika oli niin rajallinen ja työt piti tehdä. Nyt tuntuu että kaikki on levällään. Mutta hirveä tsemppi meillä on päällä töissä ja semmonen tekemisen meininkin. Mutta kyllä sen perjantaisin huomaakin. Sitä on ihan poikki.

Syksy on jo täällä, kun puistakin on jo suurin osa lehdistä tippunut. Se on surullista, mutta toisaalta iloista koska joulu lähestyy. ja minä rakastan joulua, varsinkin sen odotusta. Tyttö on reipas kakkosluokkalainen ja on vielä koulun jälkeen iltapv-kerhossa. Mutta menee jo kotiin omin nokkineen ja on siellä yksin tunnin verran ennen kuin tulen kotiin. Ihanaa kun se on jo niin iso, mutta sekin toisaalta taas surullista. Se on kuitenkin aina minun pikkuiseni, ainokaiseni.

Viime viikolla aloitin jumpan pienen tauon jälkeen ja tunsin taas että lihakseni ovat olemassa siellä jossain. Ne kun oli taas seuraavana päiväni niin kipeet. Paino on pysynyt ihme kyllä kurissa ja alle kuudessakympissä se huitelee. Olen sen keväisen ihmedieettini jälkeen syönyt ja juonut ihan niin kuin ennenkin.

Elämä on asettunut siis normaaliin arkiseen rytmiinsä ja se on ihan mallillaan. Ainoa on tuo aikakysymys, miten sen saisi riittämään? Koira vaatiin oman ajan, ja muu perhe siinä sivussa ja lisäksi oma jumppaharrastus sekä äitini. Sosiaaliselle elämälle ei tunnu juurikaan löytyvän aikaa ja sekin tuntuu nykyään hoituvan fb:n kautta. Näkee mitä naapureille ja ystäville kuuluu... Kai se on tätä nykyaikaa.

Tytön kanssa käydään sunnuntaisin uimassa ja siellä minä aina muistan arpeni rinnassa, joka vieläkin loistaa aika selvästi. Pitää aina yrittää suihkussa peitellä sitä. Tälläisessa pienessä paikassa kun kaikki siellä kävijät on jotakin kautta tuttuja. Jotenkin sitä vain haluaa suojella itseään että ei joudu kaikenlaisten huhujen sun muiden puheiden kohteeksi. Muuten en kyllä sitä asiaa ajattele ollenkaan, minusta siihen ei ole mitään syytä.

Diagnoosi

2010-07-11T22:26:01+03:00

Lääkäri soitti jokin aika sitten ja ihan ensimmäiseksi sanoi puhelimessa että älä säikähdä. No totta hitossa minä säikähdin siitä! Hän kertoi että leikatusta palasesta oli löytynyt syövän esiaste ja samaan hengenvetoon totesi että se on enemmän kuin sata jänistä että se on nyt poistettu. Lääkäri totesi että jos sitä nyt ei olisi leikattu, niin olisi mennyt kuukausia tai jopa vuosia että siitä olisi kehittynyt syöpä.

Koska etukäteen ei tiedetty mitään siitä patista niin kävi ilmi että tässä minun tapauksessa ympäröivää kudosta olisi pitänyt suositusten mukaan poistaa 2 millimetriä enemmän kuin minulta poistettiin. Joten riskit on vielä olemassa ja sain jo uuden ajan marraskuulle uuteen ultraäänitutkimukseen.

Oli aika sekavat tuntemukset sen puhelun jälkeen ja itkuhan siinä pääsi. Se oli kyllä itku siitä ilosta että pahin pelko ei totetutut mutta vähän myös surusta, siitä että pieni pelko jäi kytemään.

No, tuosta puhelusta on siis jo pari viikkoa mennyt ja olen jo oikeastaan unohtanut koko asian. Vain arpi rinnassa muistuttaa siitä aina silloin tällöin. Mutta en juurikaan ajattele asiaa enää. Mitäpä tuota suremaan ja murehtimaan, minähän olen terve.

Kesälomakin tuli jo vietettyä. Mulla oli vain kolme viikkoa lomaa kun yksi viikko piti jättää tytön syyslomaviikolle. Menipä tosi äkkiä se kolmeviikkoinen. Yhden viikon kävimme lämmittelemässä Kreetalla ja se oli kyllä ihana juttu. Täällä kun nuo kelit olivat aika ankeat vielä kesäkuulla. Se viikko olikin sitten ainoa kun olimme koko perhe yhdessä lomailemassa. Mies pitää lopun loman tässä kuussa ja ovat sitten tytön kans kahdestaan lomalla. Nyt tyttö on päiväkodissa muutaman viikon hoidossa. Ei se vielä halunnut jäädä yksin kotiin, enkä minäkään olisi halunnut sitä jättää.

Mutta kuinka äkkiä tämä kesä menee? Kohta ollaan jo heinäkuun puolessa välissä. Surullista. Mutta toisaalta syksykin on mukavaa aikaa.