Heräsin juuri pitkiltä päikkäreiltä, juuri sitä olin kaivannut. Tyttö nukkuu vieläkin ja parasta mennä pian se herättämään että illallakin tulee uni. Oli ensin kova työ saada se minun kanssa nukkumaan mutta onnistuimpas!

Tänään on satanut mummoja taivaalta koko päivän. Siis vettä, räntää ja lunta ja kaikkea siltä väliltä. Nollan kieppeissä mittari, joten aivan mainio päivä viettää sisätiloissa. Olen polttanut takassa tulia koko päivän ja se on lämmittänyt mieltä ja taloa myös! Aamulla olin pirteä 9 tunnin yöunien jälkeen. Käytiin kirjastossa ja lainattiin 31 kirjaa! Sitten vuorossa operaatio komeron siivous. Se onnistui! Kesävaatteet vielä pitää pakata pois, kun näyttää tuo kesä jo olevan historiaa.

 Näin muuten unta päikkäreillä että joku oli sillä välin käynyt meillä ja varastanut astioita ja mun lompakosta kortit ja minä en löytänyt mistään korttien katoamisilmoitusnumeroa! Illalla oli vähän pelottavaa mennä nukkumaan kun mies ei ollut vieressä. Mie kuuntelin kaikkia ääniä tai olemattomia sellaisia ja ei meinannut uni tulla ja kävin monta kertaa ennen sitä vielä tarkistamassa että kaikki kolme ulko-ovea on visusti lukossa. Olen pelkuri! Lopulta vedin peiton korville ja otin tytön kainaloon niin tuli se uni sitten.

Saapa nähdä pääseekö ne raksamiehet tulemaan tänään. Nimittäin miehen ystävä oli jo päivällä soittanut vaimolleen ja tiedustellut varovasti josko se tulisi heitä sieltä hakemaan. Oli onneksi kieltäytynyt. Minäkin olen sitä mieltä että jos eivät voi olla ajokunnossa kun pitäisi tulla kotiin niin jääkööt sinne vielä toiseksi yöksikin!

Lisäys: Tulivat ne miehet sieltä raksalta ja vielä ihan ajoissa. Päästiin saunomaankin yhdessä. Kiva. Illanvietto jatkuu, viini on lasissa ja pitsaa mahassa. Tyttöä pitäis yrittää alkaa viemään nukkumaan että saa katsoa BB:n rauhassa. Olen koukussa siihen, vaikka hävettää tunnustaa.