Talvi tekee kunnolla tuloaan. Ihanan sakea lumisade on ulkona ja maa on ollut valkoinen jo muutaman päivän ajan. Pakkasta oikein reippaasti, yhtenä aamuna tällä viikolla jopa 12 astetta. Hui, se tuntui jo kylmältä. Pyöräilin töihin ja olin aivan jäässä, kun en malttanut vielä kesätakistakaan luopua. Talvella tuo pyöräily on aika viileää touhua. Pitää taas alkaa kulkemaan kävellen kun alkaa vielä kylmenemään. Ihanaa kuitenkin kun tulee lumi maahan, se tuo valoa ja alkaa tuntua jouluiselta.

Tänään vaihdettiin olohuoneessa järjestystä. Se aina kummasti piristää kun pyöräyttää kalusteet toisin päin. Siinä rytäkässä mies kaatoi jukkapalmun ja purkkikin hajosi. Kaikkein hauskinta oli tytön kommentti kun oltiin vaihtamassa palmua uuteen purkkiin. Mies nosti palmun vanhasta purkista ylös ja tyttö tuumas että nyt se lähti koko mämmi! Naurusta ei meinannut tulla loppua. On se niin mainio tyyppi.

Haaveilen semmoisesta lepotuolista olohuoneeseen, mutta kun ne on niin kalliita. Ehkä joskus. Käytiin tänään huonekalukaupassa katselemassa kalusteita, vaikka mitään ei oltu ostamassakaan. Katseltiin ja haaveiltiin uusista kalusteista.  Toinen ihana juttu olis semmonen sohvajuttu jonka voi itse rakentaa sopivista palasista mieleisekseen. Mutta nekin on niin kalliita, ja kun vanhatkin sohvat on vielä sen verran hyvät ettei viittis turhaan vaihtaa.

Ihania nämä tämmöset viikonloput kun ei ole mitään ohjelmaa kenelläkään. Nää on mulle parasta. Ens lauantaina on sitten ne mummon hautajaiset.

Olen ollut jotenkin erityisen väsynyt tällä viikolla. Eilen illallakin nukahdin sohvalle kesken BB:n. En vain pysy hereillä millään. Minusta tuntuu että kun päivät lyhenee niin unentarve lisääntyy  tai jotenkin se täytyy liittyä tuohon valon määrän vähenemiseen.