Huomasin tuossa juuri, että olen kirjoittanut tänne jo yli vuoden ajan. Hämmästyttävää, tuntuu että vasta aloitin tämän touhun. Ja siksikin ihmetyttää että olen jaksanut kirjoittaa tänne. Olen ylpeä itsestäni siinä suhteessa, koska yleensä tämmöset jutut jää mulla jossain vaiheessa aina unohuksiin.

Olen iloinen myös siitä että en ole ilmoittautunut blogilistalle, koska en haluakaan että kovin moni lukee tätä. Mitä vähempi lukijoita, sen varmempi voin olla siitä että minua ei kukaan tuttu bongaa täältä. Olen kuitenkin kiitollinen ja iloinen niistä muutamista ihmisistä joiden tiedän täällä käyvän säännöllisen epäsäännöllisesti lukemassa ja joskus kommentoimassakin.

Onnea siis yli vuoden ikäiselle blogilleni! Mukava itsellä sitten joskus kun on aikaa niin lukea noita jo yli vuodentakaisia merkintöjä.

Tänään pahoitin taas mieleni siitä, että minulle taas kerran sanottiin, että meidän pitäisi jo mieheni kanssa alkaa tekemään lisää lapsia kun ensimmäinen on jo niin iso. Sanoin takasin, että onko se tosi että tämä meidän yhteiskunta ei hyväksy yhden lapsen perheitä, kun painostusta tulee vähän joka suunnalta. Niin miksi se aina tulee vastaan että toinenkin lapsi pitää olla? Minusta välillä tuntuu itsestäkin siltä että emme täytä normaalin perheen kriteereitä, kun on "vain" yksi lapsi. Onko se niin väärin ja ketä kohtaan jos yksi lapsi riittäisi meille? Emme ole vielä tehneet päätöstä toisesta lapsesta, mutta hyvin mahdollista että sitä ei tule ja silti uskon että me kaikki voimme elää normaalia ja onnellista elämää, jopa tyttökin, vaikka ilman pikkusisaruksia. Piste.