Ihana lauantaiaamu, kun saa olla ihan vain rauhassa kotona, eikä pakollisia menoja minnekkään. Miehen piti lähteä pelireissulle, mutta se loukkasi jalkansa edellisissä harjoituksissa, niin se ei päässytkään lähtemään. Ihan kiva kun ollaan kaikki kolme kotona. Nyt kun pari viikonloppua on jo mennyt niin että toinen on ollut lauantain reissussa. Aioitaan mennä porukalla aamupäivällä luistelemaan.

Tänään minulla on vihdoinkin mahdollisuus päästä hiihtämään, pakkasta n. 10 astetta eikä sada mitään, ainakaan vielä. Eilen tuli kyllä taas hirveästi lunta. Illalla tein lumityöt sillä välin kun mies ja tyttö olivat kaupassa. Se on mainiota hyötyliikuntaa. Tyttö oli ostanut mansikoita ja se oli tosi onnellinen. Se ei ollut saanut mielestään erästä kauppareissua kun joku mies meidän jälkeen jonossa oli ostanut rasian mansikoita. Se vain tuumas ihan ihmeissään että äiti, tuo osti mansikoita!

Tämän viikon jälkeen olo on aika hyvä kaikin puolin. Työasiatkin on luistaneet ihmeen kivuttomasti ja tiedän itse että olen tällä viikolla onnistunut monessa asiassa. Harmittaa vain se kun illat aina menee niin nopeaa viikolla. Jos käyn jumpalla tai jossain niin tuntuu että se ilta on jo mennyt. Olen monesti jo ennen kymmentä nukkumassa. Torstainakin katsoin Housea ja nukahdin sohvalle kesken kaiken. En yleensä katso lääkärisarjoja, mutta tuo House koukutti minut heti kun eka kerran erehdyin katsomaan.

Mieltä on lämmittänyt myös se että päivät pitenee. Nyt alkaa aamullakin olla jo valoisaa, kun lähden töihin. Ihanaa kun tulee kevät!