Laiskuuttani en ole jaksanut käydä täällä. On kai minuun iskenyt jonkinlainen kevätväsymys tai jotain. Tai jos tarkemmin ajattelee, niin tunnen itseni aina väsyneeksi. Eilen illallakin nukahdin heti luettuani tytölle iltasadut, vaikka tarkoitus oli vain hetken makoilla ja nousta vielä touhuilemaan. Uni tuli samantien.

Univelkaa kylläkin tuli tiistaina kun pääsin sittenkin käymään koulutusreissulla, joka liittyi uuteen työhöni. Aamuviideltä ylös ja puoli kuudelta tien päälle. Olin kotona illalla kymmeneltä. Oli oikeasti aika raskasta, voi näitä välimatkoja! Ajellessani iltapimeässä tuntui että en näe yhtään mitään ja luulin kaikkia kiiltäviä heijastimia poroiksi. Asiaa pahensi vielä se, että jouduin ohittamaan onnettomuuspaikan, jossa oli poliiseja, ambulansseja ja paloautoja tiellä pilvin pimein. Hyi kun säikähdin. Jaloissa tuntui tärinää ja poskia kuumotti, jouduin ajelemaan kuuttakymppiä varmaan parikymmentä kilometriä ennen kuin rohkaistuin ajamaan normaalia vauhtia. Onneksi ei tarvi vähään aikaan taas lähteä ja seuraavalla kerralla tiet on jo varmaan sulat ja illalla pidempään valoisaa.

Nämä pohjoisen välimatkat on oikeasti aivan käsittämättömiä. Tänäänki yksi työkaverini joutui ajamaan kaksisataa kilometriä yhteen suuntaan, käydääkseen meillä pikaisessa palaverissa, joka kesti korkeintaan puoli tuntia. Ja sitten hän ajoi takaisin toiset kaksisataa kilometriä. Ei siis mitään järkeä.

Miksei aina voi olla perjantai?