Eilen illalla olin taas niin väsynyt että nukahdin sohvalle puoli ykstoista. Oltiin tytön kanssa kahdestaan kotona kun mies lähti poikien kanssa juhlimaan. Ajattelin että ihana rauhallinen ilta yksin, kun sain tytön nukkumaan mutta niinhän siinä kävi että itekki nukahdin. Aamulla nukuttiin yhdeksään asti.

Viikko on ollut rankka töiden puolesta, mutta ens viikolla otan tietoisesti jo rennommin ja lopetan stressaamisen. Yks päivä meneekin koulutusreissussa, joten viimeinen viikko ennen lomaa taitaa vierähtää vikkelään, toivon niin.

Tänään olen yllättänyt itseni reippaudella. Pesin ikkunoita ja on ne niin ihanan läpinäkyvät nyt. Töissä taas vanhemmat naiset on puhuneet suursiivouksesta ja saaneet minut näkemään punaista. Mutta olen sen verran herännyt noista puheista, että sain aikaseksi nuo ikkunanpesut. Vielä on kylläkin monta ikkunaa jäljellä mutta siinäpä se minun suursiivous taitaa sitten olla, en ole koskaan sellaisia harrastanut. Seiniä ja kattoja en kyllä ala jynssäämään! Mitä turhaa, ajteltiin kesälomareissulla ostaa tapetit seiniin ja laittaa uutta ilmettä taloon. Onhan tässä jo neljä vuotta asuttu, joten aika alkaa remonttia tekemään. No tänä kesänä tulee ne terassin kaiteet ja mahdollisesti ne tapetit seiniin, ehkä se riittää. Terassin aioin "sisustaa" oikein viihtyisäksi, että voimme viettää siellä kaikki kauniit kesäpäivät ja illat. Riippukeinu on jo hommattu, kunhan mies saisi aikaseksi laittaa se roikkumaan paikoilleen, minä en osaa semmoisia juttuja. Enkä jaksa opetella. Näen itseni istuskelemassa riippukeinussa nauttien auringosta, jostain hyvästä juomasta ja tupakkia välillä poltellen. Ehkä vielä jotain roskalehteä lukien.

Huolestuttavaa tässä kaikessa on se että lämpöaalto ei ole vielä tänne asti ehtinyt. Pientä esimakua on ollut kun on muutamana päivänä ollut yli kymmenen astetta lämmintä. Mutta minä luotan siihen että kesäkuun alussa tulee helteet. Olen ahkerasti kolunnut elloksen, josefsonin ja hm:n nettisivuja ja tilaillut kaikenlaisia kesähepeneitä, toivottavasti niille olisi myös käyttöä. Harmi vain kun en saanut tuota mahamakkaraa sulatettua taaskaan talven aikana. No en anna sen häiritä, onhan minulla taas syksy ja ensi talvi aikaa sulatella sitä. Onneksi nyt on tunikat muotia, eikä mitkään tiukat topit.

Olo on vain jotenkin helpottunut, kun loma on jo niin lähellä.