Huominen töihin paluu pyörii mielessä koko ajan. Ei se kauheasti harmita mutta en kyllä ole kovin innoissanikaan asiasta. Kyllähän tätä lomaa olisi voinut jatkaa vielä toisen kuukaudenkin. Miten ihmeessä sitä jaksaa taas aamulla herätä ennen seitsemää ja miten pääsee taas töihin käsiksi niin että olisi hyvä vauhti päällä ja motivaatio kohdallaan? Täytyy yrittää. Huominen taitaa vierähtää tietojen päivittämisessä ja sähköpostin putsaamisessa. Pehmeä lasku, kun pomokin on kuulemma vielä ensi viikon lomalla.

Tänään on ollut vähän väsynyt olo. Eilen oli ystävä kylässä ja tehtiin pizzaa  ja saunottiin. Illan päälle innostuimme vielä lähtemään baarin "yhdelle tai kahdelle", mutta siellä vierähti puoli neljään saakka. Oli sitten kunnon loman päättäjäiset. Aamulla oli outo tunne päässä. Innostuin juomaan jonkun ihme terävän paukun ja minun pääni ei kestä sellaisia.

Mies innostui jo tapetointihommista ja vierashuoneessa on nyt uusi ilme. Yksi seinä on punainen ja muut seinät semmosta beigeä tai sinnepäin. Ihan kiva siitä tuli. Tekis mieli sisustaa koko huone samantien uusiksi, mutta pitää lähteä kai ensin tienaamaan lisää rahaa, kun lomalla tuli tuhlattua...No oltiinhan me koko vuosi säästetty lomakassaan rahaa, niin pitäähän sitä sitten nauttiakin koko rahan edestä. Säästäminen ensi kesän lomaa varten alkaa heti seuraavasta palkasta ja kuukausittaista säästösummaakin nostetiin vähäsen. Jospa sitten olisi taas ulkomaanreissun aika? Toivotaan niin.

Nyt pitää lähteä pakkaamaan tytölle hoitoreppu ja kokkaamaan huomisen ruoka valmiiksi.