Meillekin tuli kesä ja helteet. Mieli on selvästikin iloisempi kun aurinko paistaa. Tänään kävin pitkän pyöräilylenkin, jota en ole tehnyt koko kesänä. En jaksanut lähteä luistimilla, oli liian kuuma. Sunnuntai-iltana kävin ja olin hiestä märkä kun tulin, eikä silloin ollut näinkään lämmin. Se on niin raskasta. Kai minun pitäis hommata jo uudet rullat kun alkaa olla kuluneet ja tuntuu että niillä ei pääse mihinkään. En ole muuten koko kesänä käynyt uimassa järvessä tai joessa. Kai sekin on vielä koettava, ehkä huomenna töiden jälkeen vois kokeilla.

Sunnuntaina käytiin tytön kanssa sieniretkellä metsässä. Saatin pieni korillinen ihania rouskuja. Samalla saatiin pussin pohjalle myös hilloja ja mustikoita. Napostelimme niitä kun kävelimme vesisateessa kotiin. Rouskuista tein kotona sienikastikkeen jauhelihapihvien seuraksi. Oli tosi herkullista. Ei tullu tänä kesänä hillasatoa, hyvä. Minä en oikein tykkää hillojen poimimisesta, se on raskasta, hidasta ja yleensä on kuuma ja kauheasti itikoita. Huh! Miehen vanhimman tytön mies on savolainen. Hän tuumasi täällä äskettäin käydessään että ei sitä lakkoo tullut tänne. Mieheni oli ihmeissään ja kysyi että mikä ihmeen lakko! Mehän ei täällä koskaan käytetä hillasta nimitystä lakka, ja jo sekin kuulostaa oudolta, mutta vielä tuo savolaisittain väännettynä on vähintäänkin koomista, kun toinen ei edes ymmärrä mistä on kyse.

Sunnuntaina nukuin taas päikkärit. Tyttö jäi valvomaan ja touhuamaan omiaan. Kun heräsin, en nähnyt häntä missään ja säikähdin aivan kauheasti. Huusin että missä olet, niin pikkunen ääni makuuhuoneesta kuului että täällä omassa sängyssä nukkumassa. En ollut huomannut että se oli tullut myös nukkumaan.

Mies tuli sunnuntaina iltapäivällä ihan kohtuullisen asiallisessa kunnossa, vaikka olikin viettänyt koko viikonlopun iloisesti poikaporukassa.

Me ollaan nyt muutettu tytön huoneeseen nukkumaan tilapäisesti. Omassa makuuhuoneessa alkaa tapetointihommat. Saapa nähdä miten uni tulee, kun ei saatu kunnolla pimennettyä ikkunaa ja siitä paistaa aamuaurinko sisään. Minun on pakko saada nukkua pimeässä, tai muuten ei nukkumisesta tule mitään. Oma makkarimme on täysin pimeä vielä aamullakin.

Ihanaa, huomenna jo keskiviikko. Viikonloppuna mennään ystävän vanhempien mökille. Alunperin meiän piti mennä sinne ihan omalla porukalla, mutta ystävä kutsui itsensä ja miehensä sinne myös. Vähän harmitti, olisin mielummin ollut ihan vain rauhassa siellä. Melkein jo peruin koko mökkireissun.