Joulun odotus on jo hyvässä vauhdissa ja minä olen selvinnyt hengissä siitä mistä viimeksi kirjoitin ja mitä jännitin ihan hulluna. Selvisin siitä kunnialla ja sain jopa kiitosta niin työkavereilta kuin pomoiltakin. Lopputulos siitä on se että seuraava esiintymistilaisuus on jo sovittu tammikuulle. Ehkä se on jo helpompaa silloin, en ainakaan vielä stressaa koko asiaa. Nyt on ihana tunne kun on tämmönen miniloma tässä kaiken hässäkän keskellä. Menen töihin vasta ens keskiviikkona.

Joulu on tullut kotiimme. Viikonloppuna viritettiin kaikki mahdolliset jouluvalot ja koristeet ympäri taloa. Ihana tunnelma tuli siitä. Virittäydyttiin tytön kanssa joulutunnelmaan käymällä katsomassa Joulutarina -elokuva. Minusta se ei ollut oikein lapsille soveltuva, itse kyllä muuten ihan tykkäsin. Eipä ollut pitkään aikaan tullut käytyä elokuvissa. Ens viikonloppuna on vuorossa sitten Rottatuille.

Tänään saimme lisää joulun tunnelmaa kotiin kun leivoimme tytön kanssa ison kasan pipareita ja kuuntelimme joululauluja. Tässä osa niistä. Koristelu on rankkaa hommaa ja puolet pipareista jäi ilman koristeita.  

1113282.jpg

Itsenäisyyspäivää olemme juhlistaneet kynttilöitä polttamalla ja syömällä vähän "parempaa" ruokaa. Illalla juuri enne linnan juhlien alkua meillä meni sähköt poikki ja ne oli pois noin puoli tuntia. Olipa ihana tunnnelmoida kynttilänvalossa. Mutta meinas alkaa harmittaan kun linnan juhlat meinas mennä sivu suun.

1113291.jpg

Hyvää itsenäisyyspäivää!