Lunta tuiskuttaa taivaan täydeltä, maa on valkoinen, tänään tehdään tytön kanssa lumiukkoja pihalle. Kesän tulo antaa taas odottaa itseään täällä siperian takamailla... Kunhan pääsen tänään pihalle niin laitan vielä todistusaineistoa kuvina tänne, on se niin jotenkin uskomatonta. Etelä-Suomessa on jo niin kesäistä ja täällä kärvistellään lumen keskellä ja odotetaan josko jostain alkaisi pilkistää jotain vihreää. Tämä on se vuodenaika, jolloin tuntuu siltä että voisi asua jossain muualla.

Flunssa on jatkunut tämänkin viikon, olen silti sinnitellyt töissä mutta on ollut vähän takkuista menoa. Kuntokin on varmaan romahtanut pohjalukemiin kun en ole mitään muuta tehnyt kun pyöräillyt kilometrin matka töihin. Mutta positiivista on se että painokäyrä näyttää menevän alaspäin silti, hitaasti kylläkin. Kunhan tästä taas tokenen ja pääsen liikkeelle niin uskon pääseväni tavoitteeseen.

Nyt kun ollaan ilmoitettu tyttö päiväkodin eskariin niin olen huomannut että joudun puolustelemaan sitä asiaa eri ihmisten kanssa keskustellessani. Toiset on niin sitä mieltä että ehdottomasti pitäisi käydä koulun eskari ja toiset sitä mieltä että päiväkodin eskari on parempi. Itse kuulun tietenkin siihen ryhmään, joka pitää päiväkodin eskaria sopivampana. Perustelen kantaani sillä, että 6-vuotias on vielä niin lapsi että sen ei tarvi vielä oppia koulumaailman tavoille ja päiväkodissa saa vielä olla omalla tasollaan ja olla vielä rauhassa lapsi ja opetella pikkuhiljaa koulumaisuuteen ja kasvaa siihen maailmaan. Opetus ja kaikki toiminta ei ole niin koulumaista. Onhan se kuitenkin selvää että ne ekaluokkalaiset sitten ovat hieman eri viivoilla koulun alkaessa, jotka tulevat päiväkodista kuin ne jotka ovat jo vuoden olleet koulumaailmassa, mutta onko sillä merkitystä?  Koulu on kuitenkin koulu, ja meidänkin pienessä kylässä siellä on oppilaita muutama sata, joten tuntuis tosi kurjalta viedä oma pikkuinen sinne. Ehkä me miehen kanssa pidetään tyttöä enemmän pikku- lapsena kuin se onkaan, johtuen siitä kun ei ole pikkusisaruksia, mutta yritämme antaa sille tilaa olla iso tyttö mutta ei pakoteta olemaan iso ja silti oikeus olla myös lapsi jos siltä tuntuu. Olipahan monimutkaisesti kirjoitettu, mutta tulipahan sanottua.