Tämän aamun punnitus oli ilahduttava kokemus! Viime viikkoisesta katastrofista paino oli puonnut nyt 1.2 kg viikossa. Mukavaa. Aloitin viime viikolla punttisalin ja olen hieman lisännyt kävelylenkkejä.

Niin, äiti oli meillä viikonlopun ja se on aiheuttanut minussa monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Eilen kun vein sen kotiin ja palasin niin oli ihan pakko lähteä tosi pitkälle lenkille ja selvitellä omia ajatuksia. En osaa edes kirjoittaa tunteitani kun ne on niin vaikeita. Sen voin sanoa että oli aika stressaava viikonloppu, mutta oli mukaviakin hetkiä. Vein äidin lauantaina jalkahoitoon ja kateelisena katselin vierestä kun hän nautti hoidosta. Paha mieli tuli kun vein hänet kotiin ja tiedän että hän pelkää olla siellä yksin. Paha mieli tuli siitä kun välillä pahoitin hänen mielen omilla sanomisillani ja olin kiukkuinen. Kai minun on vieläkin työstettävä sitä ajatusta että äiti ei ole enää se jolta minä saan hakea tukea ja turvaa vaan toisinpäin. Ja sekin ajatus, että meitä sisaruksia on viisi ja juuri minä olen se, joka huolehtii äidistä ja hänen asioistaan. Muut soittavat joskus kun muistavat ja kysyvät kuulumisia. Ja minä soitan joka ilta ja kysyn onko kaikki hyvin, kävin viime viikolla joka ilta katsomassa häntä terveyskeskuksessa, otin kotiini "hoitoon", huolehdin raha-asiat ja kaikki virastoasiat. Katkera? En tiedä. Odotan vain joka päivä soittoa, että minulle ilmoitetaan että äidille on järjestynyt paikka vanhainkodissa. Se olisi suuri helpotus. Kyllä minä hänen asioita voin hoitaa ja käydä vierailulla hänen luona, mutta en halua häntä meille pidemmäksi aikaa. Ehkä yksi yö joskus menettelee. Enemmän siitä on huolta ja vaivaa kuin lapsesta, ihan oikeasti. Tuon viimeisen lauseen voi käsittää hieman väärinkin, huomasin sen kun luin jälkikäteen tekstin, mutta olkoot. Olen todennut erään tosiasian itsestäni: itsekäs ihminen, ainakin jollakin asteikolla mitattuna.