Tytöllä ja miehellä alkoi perjantaina kesäloma. Yksi vaihe tytön elämässä päättyi tuolloin, viimeinen päivä päiväkodissa. Oli jotenkin haikea hakea se sieltä kun tiesi että sen portin suljin viimeistä kertaa. Tyttö on jo iso. Veimme päiväkodin kaikille lapsille jätskit ja täteille kakun viimeisen päivän kunniaksi.

Mulla on vielä kaksi pitkää viikkoa edessä ja sitten koittaa se kauan odotettu viiden kuukauden hengähdystauko. Viime viikolla asia varmistui lopullisesti kun minulle valittiin sijainen. Olipa helpottavaa. Yhden asian olen päättänyt tehdä kun olen vapaalla. Käyn kotona joka ikisen nurkan ja kaapin läpi ja luovun kaikesta turhasta ja pistän paikat järjestykseen. Siinä onkin ihan riittävästi mulle puuhaa. Muuten satsaan vain omaan henkiseen hyvinvointiini ja nautin siitä että saan jäädä nauttimaan aamukahvini rauhassa kun tyttö lähteeä kouluun ja mies töihin. Tai sitten otan koirulaisen mukaan ja lähden metsään kävelemään, mikä ihana ajatus.

Koira on jo kasvanut kovasti. Olemme käyneet pentutokossa ja harjoitelleet perusjuttuja. Ihana koira, oppii niin nopeasti kaikki asiat.

Miehellä muuttuu ens kuussa työkuviot. Se on perustanut kaverinsa kanssa uuden firman ja laittavat yhdessä liikkeen pystyyn kylille. Eipä siinä mitään antaa poikien yrittää, työtä tuntuu riittävän kun miehen entinen työnantaja meni konkurssiin. Huono juttu on se että se entinen työnantaja on niin katkera miehelleni että oli jollekin jopa uhitellut ampuvansa sen ( siis mieheni ) ilmaan, kuten oli kuulemma asian ilmaissut. Pitäisiköhän se uhkaus ottaa tosissaan vai ei? Hieman tuntui kyllä pelottavalta kun mies kertoi asiasta. Jos ihmiseltä viedään kaikki, ja vaimokin on uhannut lähteä läiskimään niin voisiko se tehdä jotain sellaista jos se vaikka ajattelee että eipä tässä ole enää mitään menetettävää?

Mieheni tyttären tulevat häät hieman stressaavat minua. Ensinnäkin se, että mitä puen päälleni juhliin ja toiseksi se että juhlissa minä joudun kohtaamaan mieheni exän ja hänen sukulaisiaan. Eipä voisi vähempää kiinnostaa. Mutta pakkohan se on mennä ja muuten mielelläni kyllä lähdenkin.

Veljeni on saanut vauvan kaksi viikkoa sitten. Kävimme eilen katsomassa pikkupoikaa. Olipa se pieni ja suloinen niin kuin vauvat aina. Vauvakuumetta mulle ei koskaan ole tullut vauvojen näkemisestä, eikä tullut nytkään.

Siskoni Ruotsista oli kesälomareissulla täällä miehensä kanssa. Oli taas kiva tavata vuoden tauon jälkeen. Harmi vain kun tapaamiset ovat aina niin lyhyitä että ei keretä juttelemaan tarpeeksi. Ne ei koskaan jää meille yökylään vaan menevät veljeni luokse. Äiti oli heidän kanssaan siellä muutaman päivän ja se teki äidille kyllä hyvää, tykkäs kauheasti. Ja siskokin huomasi kuinka paljon äiti on vuoden aikana muuttunut.