Eka koulupäivä on nyt takana ja voi huokaista helpotuksesta. Tyttö oli tosi innoissaan ja odottaa jo malttamattomana uutta koulupäivää. Se on hyvä merkki. Repussa tuli kotiin jo kaksi kirjaa päällystettäväksi ja sehän onkin aina ollut minun mielipuuhaani, siis oikeasti.

Tyttö kertoi että oli eksynyt väärään kerrokseen jonkin toisen oppilaan kanssa kun olivat tulleet ruokalasta. Olivat kuitenkin lopulta löytäneet takaisin omaan luokkaansa:)

Eka koulupäivä kesti vain kolme tuntia, onneksi. Minä vain kotona hermostuneena pyöriskelin ja katselin kelloa, että koska saa lähteä tyttöä vastaan enkä oikein osannut tehdä mitään. No käytiin kuitenkin koiran kanssa aamulenkillä ja siinähän se aika kuluikin. Koira nimittäin välillä temppuilee lenkillä ja lyö jarrut pohjaan eikä liiku mihinkään. Siinä sitten seisoskellaan ja ihmetellään... heh heh.

Tyttö on luvannut että keskiviikkoon saakka saan hänet saattaa kouluun ja hakea, mutta sen jälkeen haluaa suoriutua koulumatkasta ihan itse. No ok minulle, koska matka on kuitenkin niin lyhyt ja "helppo".

Paistoin välipalaksi lättyjä koulun alkamisen kunniaksi:)