Historiallista! Selvitin tieni tänne asti ja sain oman blogin. En ole kuullut koko asiasta vasta kuin äskettäin ja päätin ottaa asiasta selvää. Siis asia näyttää minusta olevan yksinkertainen: päiväkirja netissä, jota voi lukea kuka vain. Ajattelinkin ensin että mitä voi kirjoittaa päiväkirjaan, jota lukee kuka tahansa. Ehkä ei paljon mitään, mutta silti ajatus kiehtoi. Eihän kukaan tunnista minua näistä jutuista. No entä jos kerroin tutuille sivuistani? He saavat tietää minusta kaiken, apua! No onko se sittenkään niin vaarallista. Kävin lukemassa Sauli Niinistön blogia ja ajattelin että miksen minäkin voisi tehdä tätä. No luinhan minä siis muitakin juttuja ja etsin toisten sivuilta vinkkejä mitä kirjoitan ensimmäisen päivän kohdalle. No ei oikein löytynyt niin päätin vain kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa.

Siis kokeilen tätä, kun se on jotain uutta minulle. Olen juuri sellainen, innostun tekemään jotain uutta ja erilaista. Luultavasti innostus loppuu pian, mutta se jää nähtäväksi. En ole kirjoittanut päiväkirjaa kuin viimeksi joskus teininä ja niistä vuosistahan on jo aikaa. Täytän tänä vuonna 35! Ahdistus... En tunne itseäni niin vanhaksi ja haluaisin olla paljon nuorempi, kauniimpi ja ennen kaikkea laihempi. Olen ikuinen laihduttaja ja taas lupasi itselleni aloittaa ensi viikolla, niin kuin joka viikko tänä vuonna. On se lupaus tuottanut tulostakin, yksi kilo on poissa. En ole varsinaisesti ylipainoinen, 165cm/67 kg, mutta haluan silti olla laihempi. Tavoitepainoni on jotain 62 kiloa. Ei siis paljoa puutu, mutta tiukassa näyttää olevan. Syöminen on yksi elämäni suurimpia iloja, josta on vaikea luopua. Harrastan liikuntaakin kohtuullisesti, mutta aika ei millään riitä enempään. Minulla on työ, koti, mies ja pian 4-vuotias tyttö, ne on tärkeitä ja jos aikaa jää muulle niin sitten jää. Liikunnalliset harrastukset ovat kuitenkin tärkeitä minulle. Käyn säännöllisesti jumpassa ja kuntosalilla ja talvella hiihdän, kesällä rullaluistelen.

Tänään olimme kahdestaan tytön kanssa kotona. Mies meni jo aamusta pelaamaan jääkiekkoa, joka on hänen harrastuksensa, siis pappakiekko, kun ikää on jo 40 ja risat. Niillä oli turnaus ja pelejä oli koko päivän. Oli meillä tarkoitus lähteä isiä kannustamaan ja katsomaan viimeistä peliä, mutta me onnelliset nukuttiin niin makeat päiväunet ettei keretty peleihin. Toisaalta harmittaa, mutta en usko että mies on siitä pahoillaan. En kerennyt asiasta hänen kanssa puhua sen kummemmin kun kävi vain kotona kääntymässä ja lähti saunailtaan pelikavereiden kanssa. Ihme että minä en ole erityisen pahoillani siitä saunailtaan menemisestä. Joskus aikaisemmin kärttysin niistä saunailloista ja mökötin, mutta nyt olen vain iloinen hänen puolestaan että pääsee joskus lähtemään ulos tuulettumaan. Niitä on kuitenkin niin harvoin. Minä taidan olla jo ikäloppu kun ei baarielämä enää kiinnosta. Koti on minusta maailman ihanin paikka.

Kävimme tytön kanssa päivällä yhdessä hiihtämässä. Potkuttelimme potkurilla ladulle sukset kainalossa. Ladun alkuun on meiltä vain ehkä puoli kilometriä. Oli hirmu kova tuuli ja mie meinasin paleltua, kun ei kovin vaudikasta ollut meidän meno. Yllättävän hyvin se pikku 3-vuotias jo meni suksien kanssa. Olin hänestä ylpeä, kun toisia hiihtäjiä tuli vastaan ja he katsoivat pikkuiseni hiihtoa. Yksi tuttukin tuli vastaan ja kehui kuinka hienosti hän hiihtää. Minähän tietenkin (salaa ) toivon että tytöstäni tulee huippu-urheilija jossakin lajissa ja yritämme mieheni kanssa kannustaa häntä harrastuksiin. Huomenna menemme ehkä luistelemaan.

Oikeasti minua pelottaa, että millaisia paineita tulen asettamaan lapselleni, jos hän jää meidän ainoaksi ja yritän olla pakottamatta häntä mihinkään, mikä ei kiinnosta. Mutta odotuksia kuitenkin on, kellä ei olisi oman lapsen suhteen? Toinen lapsi on vielä vakavan harkinnan alla ja aika usein kuitenkin askarruttaa minun mieltä.