Tuli mieleeni tuosta edellisestä kirjoituksestani, jossa mainitsin että olen ollut pian 15 vuotta samassa työpaikassa töissä. Tänä vuonna saan siitä ansiomerkin. Muistan kun nuorena tulin taloon töihin ja jotkut työkavereistani saivat silloin tuon samaisen kunnianosoituksen. Minusta se tuntui silloin kauhealta, että joku on ollut niin kauan samassa työpaikassa ja samalla ne ihmiset tuntuivat minusta tosi vanhoilta. Näihin  vuosiin mahtuu ylä-ja alamäkiä ja välillä olen ollut niin täynnä koko touhua että olen suunnitellut työpaikan vaihtoa. Nyt on ollut seesteistä aikaa ja olen ollut tyytyväinen työhöni ja tunnen olevani oikeassa paikassa. Minun työ ei tule muuttumaan millään tavalla vaikka sainkin sen lkv-tutkinnon, se on vain lisä minun yleissivistyksessä ja on niistä opeista aina välillä apuakin.
Mutta toinen juttu, mikä on kestänyt myös n. 15 vuotta on minun ja mieheni yhteinen taival. Muistan kun kävin haastattelussa tätä nykyistä työtä hakiessa ja siellä kysyttiin että kenen kanssa mina seurustelen ja kerroin hänestä. Sanoin miehelleni että siinä tais mennä nyt mahikset saada se työ kun kerroin kenen kanssa seurustelen. Se oli siis ihan vitsi, mutta hän kyllä muistaa sen aina. Seurustelumme oli silloin aika lailla alkutaipaleella. On ihana todeta näinkin monen vuoden jälkeen että hän on elämäni mies. En vaihtaisi, koska en usko että voisin koskaan löytää parempaa miestä. Joskus kuitenkin tulee kaipaus, että haluaisi tuntea sellaista alkurakkauden huumaa, intohimoa, jännitystä ja kihelmöintiä. Sellaista ei varmaan  voi tulla uudestaan saman miehen kanssa, mutta täytyy olla onnellinen kaikesta muusta mitä on. Edelleenkin joka ilta saan hyvänyön suukon ja joka aamu töihinlähtösuukon. Siitäkin huolimatta joskus tulee harrastettua flirttailua muiden miesten kanssa, siis ihan vaan viatonta sellaista, mutta siitä tulee jännä fiilis. Semmonen tunne, että saattaisin kelvata jollekin muullekin, jos vain haluaisin. Tässä iässä sellainen tuntuu hyvältä. En koskaan kuitenkaan voisi mennä sitä pientä flirttiä pidemmälle. Nyt kun olen yli nelikymppinen ,tunnen olevani henkisesti kypsempi kuin ennen ja paljon itsevarmempi, kai sitä vihdoin on jollain lailla kypsynyt aikuiseksi naiseksi.