Ihana herätä aamulla ilman kiirettä mihinkään, olla vain rauhassa ja nauttia aamukahvista ja aamuauringosta. Ihana herätä omasta sängystä hyvin nukutun yön jälkeen. Ihana olla lomalla!

Sunnuntaina ajettiin sinne kaupunkiin ja oltiin yötä minun työnantajan omistamassa pikku yksiössä pientä korvausta vastaan. Olisihan meillä siellä ollut tuttujakin joiden luona yöpyä, mutta ei viitsitty vaivata heitä, koska tarkoitus ei ollut varsinaisesti lähteä kylästelemään vain ihan shoppailemaan. Maanantaipäivä meni kauppoja kierrellessä. Tytölle piti ostaa kevätvaatteita kun kaikki viimevuotiset on joko hajonneet tai sitten liian pienet. Itselle löytyi vain kengät ja jotain pikkujuttuja. Aika rankkaa hommaa se kaupoissa kiertely on, varsinkin kun tytöllä meinas mennä hermo vaatekaupoissa. Oli ihana päästä shoppailun välissä Hesburgeriin hampurilaisaterialle, kun täällä tuppukylissä ei semmoisia paikkoja ole.

Käytiin sitten vielä kylästelemässä minun veljen perheen luona ja vauvelia katsomassa. Se oli taas kasvanut ja oli niin tomera. Mies vain säikäytti sen kun puhui sille möreällä äänellä ja parku päästi, mutta kyllä se sitten hetken päästä jo naureskeli. Ja sitten ajeltiin illaksi kotiin.

Tänään vaihdetaan kaupunkielämä mökkielämään. Käydään pilkkimässä, hiihtämässä ja keitellään nokipannukahvia nuotiolla, paistetaan makkaraa, saunotaan ja nautitaan. Ilmakin näyttää lupaavalta.