Vähän jatkoa eileseen... Mies tulikin kotiin juuri kun sain tekstini talletettua ja olin ihan ihmeissäni. Olin jo menossa sänkyyn, mutta piristyinkin sitten ja jaksoin jäädä hänen seuraksi valvomaan. Käytiin hieman kiivastakin keskustelua siitä synttäreille jäämisestä, mutta sopukin löytyi ja nukahdin lopulta tyytyväisenä hänen lämpimään kainaloonsa.

Tänään käytiin porukalla hiihtämässä. Tyttö jaksoi ihan kivan lenkin hiihtää, ainakin kilometrin ja pysyi alamäessäkin pystyssä. Kyllä siitä tulee vielä olympiamitalitoivo vuodelle 2022 tai jotain. Sitten mentiin vielä pulkkamäkeen ja oltiin samalla retkellä. Tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa, tai siis minä en paistanut, kun ei oikein maistunut. Maha ei vielä tänäänkään oikein jaksa vetää mitään sisäänsä.

Ulkoilun jälkeen menin kunnon päikkäreille ja nousin sängystä vasta viiden maissa. Ärsyttää taas kun maanantai on tulossa. Sain vasta äsken laitettua työvaatteetkin pesukoneeseen.

Soitin äitillekin. Se oli ihmeen pirteän kuuloinen. Taitaa sillä kaamosmasennus alkaa jo helpottamaan kun kevättä kohti mennään. Se odottaa jo innolla ensi viikonloppua kun olen pyytänyt sen meille tytön synttäreille ja jäämään sitten yökylään.

Tänään olen syönyt aamukahvin kanssa yhden pullan. Sitten söin paistetun kananmunan ja nakin ja yhden ruisleivän. Sen jälkeen söinkin vasta illalla yhden banaanin ja vähän lihapataa. Tämä mahatauti on oikeastaan ihan hyvä tuon laihduttamisen kannalta, kun ei tee mieli syödä mitään.