Kaikki on valmista ja joulu voi tulla. Perjantaina alkoi jo joululoma ja tekemistä on riittänyt tähän saakka ihan kiitettävästi. Nyt voi rauhoittua joulun viettoon rauhallisin mielin. Tänään tulee illalla myöhään vielä miehen nuorimmainen meille joulun viettoon. Huomenna meille tulee joulun viettoon äitini ja vanhin veljeni. Äiti jääkin sitten yöksi meille, ettei sen tarvi olla yksin. Se olikin meillä yökylässä jo viikonloppuna ja kyllähän se vähän repii minun hermoja riekalaiksi mutta nyt kun ei ole enää mitään kiireitä niin hyvin kai se menee.

Kotona on ihanaa joulun tuoksua. Mänty on aamulla tuotu sisään ja koristeltu, lanttulaatikot olen jo tänään paistanut ja hyasintit tuoksuu pöydillä. Kynttilöissä tulet ja takassa myös. Ihana tunnelma. Ei enää mitään stressiä. Empä minä kovin paljoa olekaan stressannut, ainoa mikä stressaa on ruokakaupassa käynti, kun siellä on niin hirveästi porukkaa ja on niin paljon ostettavaa. Ahdistavaa. Yritin ajoittaa kaupassa käynnin viisaasti niin että siellä ei olisi kovin ruuhkaista mutta kaikki muutkin olivat varmaan tehneet saman viisaan ajoituksen. Mutta olen todennut sen että kannattaa mennä illalla mahdollisimman myöhään kauppaan niin silloin on rauhallisempaa. Ainoa huono puoli siinä on se että monet tarvikkeet ovat kerenneet päivän aikana jo loppua.

 Hyvää joulua kaikille!

2169970.jpg

2169989.jpg

2169982.jpg

2169987.jpg

Joulumenu 2008<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Alkuruuat

Lasimestarin silli

Glögisilli

Graavilohirullat katkaraputäytteellä

Norjalaista kylmäsavulohta

Siikatartarleipää

Siian mätiä ja smetanaa

Kylmäsavuporoa

 

Salaatit

Juusto-kinkkusalaatti

Rosolli

Sienisalaatti

Savuporosalaatti

 

Pääruuat

Lanttulaatikko

Porkkanalaatikko

Keitetyt perunat + ruskea kastike

Kinkkua

Herneitä

 

Jälkiruoka

lakka pannacotta