Muistin juuri, että olen unohtanut kirjoittaa tänne. Tämä viikko on mennyt taas niin nopeaa, että ei perässä ole meinannu pysyä. Perjantainakaan ei tuntunut yhtään edes perjantailta, kun en meinannut uskoa että viikko on jo mennyt. Olen ollut kylläkin tosi väsynyt koko viikon. Olen mennyt nukkumaan joka ilta yhdessä tytön kanssa, eli jo n. puoli kymmenen aikoihin. En tiedä selitystä tuolle väsymykselle. Voi olla että johtuu työpaineista, en tiedä.

Ens viikko enää aikaa miettiä haenko avoinna olevaa työpaikkaa. Palkka nousisi sadalla eurolla kuukaudessa, mutta työ olisi entistäkin vaativampaa. Mutta kun pomo on selvästi ilmaissut kantansa, että paikka olisi minulle, jos vain hakisin, niin en tiedä voinko jättää sitä tekemättä. Työ muuttuisi sen verran että minä saisin vain keskittyä yhteen osa-alueeseen ja jättää kaikki muut vähemmälle, mutta se yhden osa-alueen onnistuminen olisi sitten minun vastuulla. Se tässä hieman hirvittää. Ressiä pukkaa jo nyt.

No, eilen oli pitkästä aikaa ihanan keväinen päivä. Aurinko paistoi ihanasti ja pakkasta alle 10 astetta. Mies meni aamupäivällä tytön kanssa luistelemaan ja minä hiihtämään. Oltiin kylläkin menossa yhdessä kaikki hallille luistelemaan mutta sinne ei päässytkään, kun siellä oli pelejä. Mies ja tyttö meni sitten ulkokentälle ja minä meninkin sen sijaan hiihtämään. Oli aivan ihanaa!

Iltapäivällä leivottiin tytön kanssa muffinsseja ja pikkuleipiä hänen synttäreitä varten. Sitten tehtiin yllätyspusseja vieraille synttäreitä varten. Ostimme päivällä kaupasta pusseihin tarroja, sormuksen, karkkirannekorun ja kiiltokuvia. Tilasin pinjata.fi :sta prinessasynttäreitä varten tarvikepaketin. Siinä oli kattaustarvikkeet ja myös nuo lahjapussit. Ihan kätevää kun nykyään voi kaikki tilata netin kautta, varsinkin kun asuu täällä korvessa missä ei ole mitään erikoistarvikekauppoja. Myöhemmin iltapäivällä tytön ystävä tuli hänen luo yökylään. Siinäpä se ilta menikin. Tytöt leikkivät kahdestaan koko illan ja me löhöiltiin sohvalla ja katottiin telkkaria. Illalla tytöt ei meinanneet malttaa alkaa ollenkaan nukkumaan vaan supattelu ja kikatus jatkui aina yhteentoista asti. Minä menin petiin yhdentoista jälkeen ja ne oli vielä hereillä! No sallittakoon se kun onhan se jännää kun on yökyläkaveri.

Tänä aamuna herättiin puoli yhdeksän maissa. Olen aamusta leiponut kakkupohjat synttäreitä varten. Ajattelin nyt olla niin viisas että teen kaiken mahdollisen etukäteen ettei sitten synttäripäivänä tarvi stressata mitään kun vain laittaa paikat kuntoon. Taas on ihana keväinen auringonpaiste ja sukset odottaa. Mies lupasi laittaa paremmat luistot pohjaan kun ei ne oikein kunnolla luista. Tytöt meni pihalle kans leikkimään. Ihana sunnuntaipäivä tulossa.

Tällä viikolla minua on tosissaan ärsyttänyt S.Kurosen naama joka lehdessä. Minä en hyväksy hänen toimintaansa ja olen sitä mieltä kun moni muukin että hän haluaa kostaa teoillaan kokemansa nöyrytyksen. Mutta näyttää siltä että tuo kaikki hänen touhuilunsa kääntyy häntä itseään vastaan. Hieman käy sääliksi häntäkin.