En tiiä mihin tämä viikko katosi, se vain meni. Olen vissin ollut ihan sumussa tuon tentin kanssa. No nyt se on ohi ja reissusta selvisin. Eilen illalla jo lähdin matkaan ja tänä iltana palasin. Noiden pitkien välimatkojen takia joskus tuntuu että voisi asua jossain keskeisemmällä paikalla. Tentistä en osaa vielä sanoa miten meni, itestä tuntuu että voisi mennä läpikin mutta siihen tarvitaan vähän tuuriakin. Viikon päästä tulee nettiin oikeat vastaukset ja niistä voi päätellä oman menestyksen, mutta viralliset tulokset saadaan vasta kuukauden päästä. Lupasin lähtiessäni töistä eilen että kakku tulee pöytään jos läpi menee. Uskalsin luvata kun oli niin epävarma olo sen läpimenon suhteen, ja olen vähän vieläkin. No nyt kuitenkin unohdan sen asian vähäksi aikaa

Maalaistollona kaupungissa tuli seikkailtua tosissaan. Menin yliopistolle keskustasta bussilla ja siellä sain kuulla että tenttipaikka onkin keskustassa, yliopiston toisessa toimipaikassa. No luojan lykky että olin sen verran ajoissa liikenteessä, että kerkesin hyvin vielä bussilla takaisin keskustaan ja jalkaisin etsin tentipaikan kartan avulla. Oli vähän törttö oli siellä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. En viihtynyt yksikseni kaupungissa tentin jälkeen vaan äkkiä kipaisin lelukauppaan ostamaan tytölle lupaamani tuliaiset ja sitten takas linja-autolle, joka sopivasti oli lähdössä kun saavuin paikalle.

Toinen asia muuten miksi olisi kivempaa asua jossain muualla kuin täällä pohjoisessa on tuo ilmasto. Kaupungissa oli ihanaa kun siellä oli jo täysi kesä, lehdet puissa ja kukat kukki. Meillä täällä vasta vähän vihertää ja kukkien kukkimista saa oottaa vielä monta viikkoa. No onneksi sentää lumet on taas vaihteeksi sulanneet.