Nyt on kyllä ollut tosi harmaata tämä minun elämä. Tuntuu että mikään ei oikein suju. Päivät menee niin että töissä odotan että kello tulee puoli viisi, että pääsen kotiin ja illalla odotan että tulisi ilta että pääsisi nukkumaan. Olenkin mennyt tosi aikasten joka ilta nukkumaan. En tiedä onko tämä nyt sitä sairauden jälkimaininkia kun tuntuu että veto on ihan pois. Lääkekuuri on kylläkin vielä päällä. En ole uskaltanut harrastaa vielä mitään muuta liikuntaa kun reipasta kävelyä ulkona ja sitäkin harvakseltaan. Ihan harmittaa kun on tämmönen saamaton olo. Pitää nyt tulevana viikonloppuna skarpata tämän elämänhallinnan kanssa ja löytää jostain uusi ilo päiviin.

Viime viikonloppu tuntui kyllä jotenkin valoisammalta kun olin jo parantunut sen verran että sain olla ulkona. Ja jaksoin jopa leipoa tytön kanssa laskiaispullat. Niin ja sain myös aikaseksi laittaa kirpputoritavarat ja ne on nyt tämän viikon siellä myynnissä. En kyllä kauheasti jaksanut panostaa siihen kirppishommaan, en esimerkiksi vienyt sinne mitään roinaa, vaatteita vain. Pitää ottaa kesällä vaikka uusiksi kun sais aikaseksi penkoa kaikki romut kaapeista pihalle. Olen kuitenkin tyytyväinen että sain edes tuonkin verran aikaseksi. Raskin luopua tytön pieneksi menneistä vaatteistakin.

Tänään oli pitkä päivä, lähdin liikkeelle jo kuuden jälkeen. Olin työkomennuksella toisella paikkakunnalla ja se tuleekin jatkossa toistumaan säännöllisesti kahtena päivänä kuukaudessa. Eihän se paljoa ole, mutta kun minä en tykkää ajaa talvella autolla ja edestakainen matka on 330 kilometriä. Viimeksikin kun kävin niin takasin tullessa oli semmonen lumimyräkkä että huh. Onneksi selvisin siitä. Tänään kohtasin tienpäällä hirven, onneksi ajoin tosi hiljaa. Kolme muuta hirveä oli myös aamulenkillä mutta onneksi olivat tien reunassa. Jotenkin se vain vähän pelottaa ajaa tuolla yksin, että jos jotakin sattuu.

Nyt nukkumaan.