Lauantaina meidän pitkä odotus päättyi, haimme koiravauvan kotiin. Tänään olen epävirallisella koiranhoitovapaalla. Pikkukoira on sulattanut kaikkien meidän sydämet pelkällä olemassaolollaan ja onhan se suloinen kun mikä. Reilun viidensadan kilometrin pituinen kotimatka sujui tosi hienosti, kun koiruli nukkui melkein koko matkan. Kotimatka taittui uudella autolla, sillä mies oli sopinut koiranhakureissun yhteyteen autokaupat. Kyllä kelpasi huristella, kun viistoista vuotta vanha volkkari vaihtui kuusi vuotta vanhaksi audiksi.

Eilen meillä kävi porukkaa tiuhaan tahtiin koiraa ihmettelemässä. Kasvattaja oli kylläkin antanut ohjeeksi että ei kovin paljon vieraita kävisi heti alkuun että koira saisi tottua ensin rauhassa uuteen kotiinsa ja "laumaansa". Mutta vaikea sitä on vieraita ovelta käännyttää pois ja sanoa että meille ei nyt voi tulla. Ihan hyvin pikkukoira on vieraatkin vastaanottanut, ei ole mennyt piiloon vaan häntää heiluttaen tervehtinyt kaikki.

Mitenhän minä maltan huomenna lähteä töihin? Onneksi mies on päiväsaikaan paljon kotosalla niin hauvan ei tarvi koko pitkää päivää olla yksin.

Tässä meiän uusi perheenjäsen: