Tänä viikonloppuna ollaan syöty erityisen hyvin. Grillattiin molempina päivinä. Tein eilen pihvien lisukkeeksi ihania valkosipuli-aurajuustoperunoita. Kaupasta ostettiin vielä valkosipuligrillisalaattiakin. Tänään tein valkosipulissa marinoidusta fetajuustosta salaatin. Ai että se oli hyvää.Grillattiin kanapihvejä ja ananaksia. Tulipa ainakin syötyä valkosipulia kunnolla. Onneksi minun puntarista on loppunut patterit enkä yhtään tiedä mitä se nyt näyttää....

Eilen kylästeltiin mummon luona ja minun veljen luona. Veljen luona oli minun kummityttö käymässä ja tytöt leikkivätkin koko ajan yhdessä. Mies kävi samalla reissulla joella kalastamassa mutta ei saanut kuin muutaman alamittaisen. Minä en ole vielä kalastuskorttia maksanut, joten en edes yrittänyt. Pitää sitten kun kala alkaa syömään niin muistaa maksaa se kalakortti. Olisi ihana saada kunnon vonkaleita ja sitten tulla kotiin grillaamaan.

Tänä aamuna nukuttiin koko porukka oikein pitkään. Minä heräsin ekana jo puoli kymmeneltä mutta minulle se on ruhtinaallista nukkua niinkin pitkään. Muut heräs vasta tunnin päästä siitä. Ihana rauhallinen aamu, kahvistelin ( ja poltin tupakkaa!) terasssilla ihan rauhassa ja nautin hiljaisuudesta. Olin reipas heti aamusta ja lähdin sitten tunniksi rullaluistelemaan. Oli tosi hyvä olo sen jälkeen.

Ens viikko onkin ihana kun perjantaikin on vapaa. Nyt ei edes kovin paljoa ahdista huominen maanantaipäivä kun tietää että lyhyt viikko edessä. Ja lomakin lähenee sitä mukaa kun viikot menee.