Kiireisen viikon jälkeen tuntuu että olisin loman tarpeessa. Onneksi sentään viikonloppuloma on edessä, lohduttavaa. Jotenkin taas tuntuu että työhommat täyttää koko pään ja elämä on vain työssä käyntiä ja seuraavana aamuna heräämistä taas kerran.

Onneksi on sukset, kohtuulliset kelit ja latu lähellä. Siellä saa tuulettaa aivoja ja mieltä ajattelematta mitään, nauttia vain ulkoilmasta ja leppoisasta menosta. Joskus tuntuu että pitää mennä vain niin lujaa kuin pystyy, että saisi karistettua kaiken taakan hartioilta ja jättää taakseen. Se on parasta terapiaa minulle, yksin ladulla.

Tänään käytiin tytön kanssa päivällä viisivuotislääkärintarkastuksessa. Voi että meinas taas mennä hermo. Meillä oli varattu aika ja päästiin sisään tunnin odotuksen jälkeen. Siis se on aina sama juttu, jos lääkärille on aika, ei ikinä pääse ajoissa. Voi että ärsytti. Sanoinkin lääkärille, kun hän oli muka pahoillaan kun jouduimme odottamaan, että minun pitäis kyllä olla jo takasin töissä. Niin ja sitten se vain kuunteli sydäntä ja keuhkoja ja paineli vähän vatsaa, ja siinä kaikki. Totesi lopuksi että terve tyttö. No hyvänen aika sentään, senhän nyt minäkin osaan todeta, vaikka en mikään lääkäri olekaan.

Olen luvannut viedä miehen ja tytön lauantaina ulos syömään. Juhlistetaan yhdessä minun työkuvioita. Odotan sitä innolla, koska siitä on tosi pitkä aika kun ollaan viimeksi käyty yhdessä ravintolassa syömässä.

Ja sitten vielä äänestyksestä. Olen aina käynyt tunnollisesti äänestämässä ja vieläpä oikeana vaalipäivänä. Tänä vuonna vain äänestän vastoin tahtoani henkilöä, joka ärsyttää minua ulkoisella olemuksellaan, mutta on ainoa varteenotettava vaihtoehto. Tekisi toisaalta mieli käydä viemässä vain tyhjä lappu laatikkoon. Kai sitä voi äänestää semmoistakin, jonka ehkä toivoisi istuvan siellä, mutta josta muuten ei ihmisenä tykkää?