Viikon työt on putkessa ja on aika vähän rentoutua. Valkoviiniä maistelen, tulet on takassa, tyttöki jo petissä, mies katsoo tv:tä. ( meen kohta seuraksi...)  Minulla nyt hetki aikaa itselle. Ihania nämä elämän pienet ilot.

Tinka haastoi minut eilen jo kertomaan missä asioissa olen hyvä. Näin kauan kesti kunnes sain ne mietittyä. Minähän en itseäni osaa kehua, siis kamala tehtävä. Kysyin myös mieheltäni apua ja hänen vastauksensa ovat kaksi ensimmäistä.

ITSETUNTOHAASTE

Tehtävänä on luetella viisi asiaa, jossa on hyvä.

  1. Olen hyvä laittamaan ruokaa
  2. Olen hyvä äiti (!) (aina ei tunnu siltä)
  3. Olen hyvä pitämään kiinni aikatauluista ja sopimuksista. En koskaan myöhästy mistään enkä yleensä lupaa mitään sellaista mitä en pysty pitämään.
  4. Olen tosi hyvä kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä ja nopeakin vielä...
  5. Olen hyvä pitämään kodin viihtyisänä ja järjestyksessä.

 Kai sitä jossain on sitten oltava hyväkin.

Ostin tänään kasan kuitenkin niitä herkkuja vaikka ei oikeasti pitäisi. Minun on siis pakko saada hemmotella itseä herkuilla. Eli ostin pienen pussin juustopalleroita, vähän irtokarkkeja, kaksi siideriä ja pullon valkkaria. Siinäpä mun herkut ja ne kyllä riittää. Nyt vaan kaikki ilo irti ihanista vapaapäivistä ja niistä hetkistä tämä perjantai-ilta on kaikkein paras, kun koko viikonloppu on vielä edessä.

Lisäys unohdin haastaa itsetuntohaasteeseen jonkun, eli laitetaan haaste eevaleenalle ja jaatiinalle