Olen ollut tällä viikolla tosi saamaton. Illat on mennyt mukavasti kotisohvalla köllötellessä ja telkkaria tuijoittaessa. En yhtenäkään iltana saanut aikaseksi käydä edes pienellä kävelylenkillä. Ihan hirveää! Puntarilla en ole uskaltanut edes käydä.

Tänään ei perjantaikaan tunnu perjantailta. Huomenna on päivällä lähtö työpaikan bileisiin ja kotiudun siltä reissulta vasta sunnuntai-iltapäivänä. No siinähän se viikonloppu sitte meni, ihan hukkaan. Mies ja tyttö menevät huomenna ystävien mökille yökylään, se on niin epäreilua. Minun vain pitää yrittää olla hienona ja fiksuna niissä juhlissa. Ja ikuinen ongelma on vaatekysymys. Vaatteet mulla on katsottuna, mutta olen silti epävarma niiden sopivuudesta juhlan luonteeseen. Olenko sitten yli- vai alipukeutunut? Tilasin vielä viime hetkellä yhden tunikan ja se tuli tänään mutta oli ihan hirveä kolttu. Näytin siltä kun olisin ollut vähintään kuudennella kuulla raskaana. Siitähän olisi tietenkin supinaa selän takana riittänyt, että olenko vai enkö. Päätin palauttaa kyseisen koltun. Harmi vain että kerkesin nakata sen pakkauspussin roskiin ja jouduin sen kaivamaan sieltä ja vielä pesemään, kun oli jotain ruuantähteitä siinä. Saa nähdä hyväksytäänkö sitä palautusta.

Voi tätä ankeutta. Seuraavaan viikonloppuun on vielä niin pitkä matka. Ja sitten ollaankin jo syyskuun puolessa välissä. Viime vuonna satoi ensilumi syyskuun lopulla. Mutta onneksi se suli pois. Mutta pakko se on alkaa hyväksymään että pitkä pimeä talvi tekee tuloaan. En jaksa iloita siitä. Ainoa iloinen asia talven tulossa on kynttilöiden poltto ja joulun odotus. Ilman joulua olisi aika kurjaa. Ja sen taas tietää että työtahti kiristyy kun vuosi lähenee loppuaan. Jotain hyvääkin sentään on tiedossa, jumpat alkaa viikon päästä. Pakko alkaa tekeen jotain tuolle pömppövatsalle. Se on kai ikuinen riesani, mutta pitää ainakin yrittää jotain. Mies väitti että en todellakaan näytä lihavalta kun tänään tuskailin peilin edessä vaatteita sovitellessani. Omasta mielestä kyllä. Lihavuuskin taitaa olla katsojan silmissä, niinkuin kauneuskin.

Pitäis lähteä lakkaamaan kynsiä ja pakkailemaan tavaroita valmiiksi, ei vain oikein innosta. Minä sitten inhoan tuommoisia virallisia juhlatilaisuuksia. Kutsu olisi ollut kyllä avecin kanssa, mutta mies ei suostunut lähtemään, vaikka tytöllekin kyllä hoitopaikka olisi ollut. Kieltäytyminen juhlista ilman pätevää syytä ei ollut hyväksyttävää. Minusta ei ikinä tulisi mitään seurapiirirouvaa. En osaa mitään small talkia ja yritänkin aina pysytellä tutussa seurassa jossa voi puhua mitä lystää tarvimatta varoa sanojaan, mutta kun on vieraita ihmisiä niin koko ajan pitää miettiä puhumisiaan. Huokaus.