Eilen kävin katsomassa veljeni vauvelia, joka syntyi tammikuun alussa. He olivat tulleet käymään mummolassa ja minä kävin yksin siellä. En viitsinyt ottaa tyttöä mukaan ettei se vain tartuta pikkuiseen flunssapöpöjä. Olihan se ihana ja suloinen ja pikkuinen. Tuntui hassulta pitää sylissä niin pientä ja kevyttä palleroa. Sen parituntisen aikana mitä siellä olin, vauva kerkesi pissiä, kakkia, syödä, nukkua, itkeä, seurustella, naureskella ja kiertää sylistä syliin. Muistui vain mieleen tytön vauva-aika ja mielikuva siitä että tekemistä riittää tuommosen pikkusen kanssa. Ei siis tullut vauvakuumetta, vaan oikeastaan päinvastainen reaktio. Minä kyllä toivoin että vauva herättäisi minussa jotain hoivaamisviettiä tai sellaista, mutta kun ei niin ei sitten.  Vein vauvelille tuliaiseksi tytön vauvaleluja laatikollisen. Ihanaa, taas yksi laatikko vähemmän romua meillä!

Aamupäivällä eilen kävin talven pisimmän hiihtolenkkini hiihtämässä, 12 kilometriä. Kerrankin oli tosi ihana keli ja sukset toimi hyvin. Nyt hiihtokilometrejä on kertynyt vähän yli sata tälle talvelle, harmittavan vähän, vaikka tuntuu että olen jatkuvasti siellä ladulla. Mutta kun minun lenkit on yleensä vain 6-8 kilometriä.

Tyttö ei ollut eilen enää kuumeessa joten ei viety sitä sittenkään lääkärille. Mies meni sen kanssa pulkkamäkeen sillä aikaa kun minä olin hiihtämässä. Siellä oli myös tytön kavereita. Minäkin poikkesin hiihtolenkin lomassa siellä pulkkamäessä ja nuotion ääressä lämmittelemässä ja söin yhen makkaran.

Illalla kaverit tuli tytön luo kylästelemään ja oli taas huone sen näköinen kuin pyörremyrsky olisi käynyt.