Maanantait on aina mulle vaikeita päiviä. Sunnuntai-iltana alkaa jo ahdistamaan ajatus maanantaista ja aikaisesta herätyksestä ja töihin lähdöstä. Tänä aamuna kävellessäni töihin yritin tsempata itseäni ja hyräilin koko matkan laulua "onko ihanampaa aamua kuin tää" , ei auttanut. Työpäivät onneksi menee niin nopeasti että kun töihin asti saa itsensä raahattua, niin sitten päivä alkaa sujumaan itsestään. Mutta silti ajattelen aina maanantaina että olispa jo perjantai.

Sorruin syömään töissä suklaata. Joku oli tuonut sinne rasian fazerin sinisiä konvehteja. En voinut vastustaa, vaikka minun piti syödä tänään tosi vähän ja laihtua paljon. Aamulla vaaka näytti taas varmaan väärin, puoli kiloa enemmän kuin eilen. Se oli ärsyttävää se.

Tsemppasin illalla ja kävelin jumppaan ja takaisin. Koko jumppareissu kesti 2,5 tuntia kävelyineen. Söin hyvällä omalla tunnolla näkkäriä ja makrillia, mikä on minun suurinta herkkua. Taispa mennä yksi jugurttikin.

Eipä paljon jäänyt tänään aikaa perheelle ja tytön kanssa leikkimiseen. Se oli jo petissä kun tulin. No heti on tietenkin huono omatunto jos on käyttänyt niin paljon aikaa omaan hyvinvointiin. Tyttö on taas viime aikoina ollut tosi vaativainen leikkimisen suhteen. Koko ajan pitäisi olla leikkimässä ja jos ei leiki niin se roikkuu niskassa tai tekee muuta ilkeyttä. Onkohan kenelläkään yhden lapsen vanhemmalla sellaista ongelmaa, että lapsi haluaa koko ajan leikkiä, yksin leikkiminen ei tule kuuloonkaan? Se on välillä aika rasittavaa.