En voi sanoin kuvailla kuinka paljon nykyään viikonloput minulle merkitsevät. Ne on todellisia henkireikiä tässä arjen pyörityksessä. Viikot tuntuu menevän kuin jossain sumussa ja sitten kun tulee perjantai niin tuntee taas elävänsä. Siis hullua sanoa näin, kun eihän meillä mitään hässäkkää ole kotonakaan kun on tuo yks pikkuneiti vain hoidettavana. Ihan normaalia pienen perheen pyöritystä. Mutta luulempa että syy löytyy tuolta työn puolelta. Se vaan on niin henkisesti raskasta. Ei muuten mutta kun tavotteet on kovat ja tulosta pitää tehdä, millään muulla ei ole väliä. Kaikki muu työ on turhaa, vain se työ joka näkyy jossain tilastoissa merkitsee jotain. Koska tämä helpottaa? Mie niin haaveilen jo ensi syksystä, jolloin meinaan yrittää päästä vuorotteluvapaalle.

Ens viikolla tulee kaivattua muutosta viikko-ohjelmaan kun alkaa jumpat pyörimään. Ihanaa, kaks kertaa viikosa pääsee jumpalle. Uusi elämä alkaa taas.

Tyttö oli perjantaina yökylässä. Sillä on ollut yli kuukauden kestävä yökyläilykielto ja nyt se pääsi pitkästä aikaa. Hyvä juttu oli kun tyttö itse sanoi että ompa ainakin saanut olla rauhassa kotona kun on ollut yökyläkielto. Minusta tuntuu aina jotenkin pahalta kun se on pois kotoa. En vaan jotenki osaa olla ja nauttia omasta rauhasta ja yhteisistä hetkistä miehen kanssa. No kyllä me silti nautimme, saunoimme pitkän kaavan kautta ja löhöilimme vierekkäin soffalla ja katottiin telkkaria. Illalla otin tytön peiton itselleni ja sen rakkaimman unikaverin kainalooni. Lauantaiaamuna herättiin aikasin, juotiin aamukahvit sängyssä ja mies lähti työkeikalle ja minä aíkaiselle aamulenkille. Olipa ihana aamu.

Torstaina tytölle tuli kaverikielto viikoksi. Eli sen kaverit ei saa tulla meille mutta itse saa mennä jos pyydetään. Kielto tuli siitä kun meillä oli erimielisyyksiä tytön huoneen siivouksesta... Tänään kylläkin unohdin kiellon ja vahingossa lupasin yhen kaverin meille.. Hyi minua.

Lauantaina siivottiin pihaa ja laitoin terassille syyskukkia. Tuli hyvä mieli siitä. Paitsi että ne kukat on ihan älyttömän kalliita ja se vähän harmitti. No ostin minä yhden tuijankin. Siihen saa kivasti laitettua jouluna jouluvalot. Luantaina kävi kylässä yks tuttavaperhe, jotka on viimeksi käyneet meillä jotain kaksi vuotta sitten. Ja eikä mekään heillä olla sen useammin vierailtu. Minua jotenki jännittikin se tapaaminen , kun siitä oli niin kauan kun ollaan viimeksi kunnolla juteltu. Aika hullu juttu sinänsä kun samassa kylässä kuitenkin asutaan. Mutta hyvä mieli tuli siitä tapaamisesta. Ihana ihminen,semmonen energiapakkaus. Meiän miehet ovat kylläkin enemmän tekemisissä toistensa kanssa. Meiänki täytyy miehen kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni ja käydä heillä joskus kylästelemässä. Siihen vaan tulee iso kynnys jos edellisestä tapaamisesta kerkeää kulua tarpeeksi aikaa. Uskon että minulla on joissain tämmösissä tilanteissa jonkin asteinen sosiaalisten tilanteiden pelko ja sekin jarrutta minua lähtemästä noin vain. Taidan olla vähän semmonen erakkoluonne ja kotihiiri. En ole koskaan kauheasti tykännyt edes joukkuepeleistä. Ainostaan muistan kouluajoilta että tykkäsin pesäpallosta. Olin mielestäni hyvä siinä, oikea lyöntimestari. Töissäkin muuten tykkään kun meillä on pieni työporukka, alle kymmenen henkeä.

Eilen ja tänään ollaan käyty porukalla puolukkaretkellä. Saatin lyhyessä ajassa kerättyä koko talven tarpeiksi puolukat. Mie keitän niistä hilloa, jota meillä syödään aika monen ruuan kanssa. Poronkäristyksen kanssa se on ihan ehdoton juttu.

Tänä viikonloppuna on ollut tosi tuulista mutta lämmintä kylläkin. Melkein kaikki ruskalehdet on tippuneet jo puista. Olisin toivonut että lehdet olis pysyneet vielä muutaman viikon.

Tänään käytiin hakemassa kaverin pikkukoira meille hoitoon. Se oli jätetty yksin kotiin päiväksi ja me " pelastettiin" se. Se oli niin ihana pikku kaveri. Koirakuume sen kuin nousee. Tyttö oli niin onnessaan kun sai taluttaa sitä.

Ihana viikonloppu, harmi kun alkaa olla lopussa.