Saimme eilen ihania uutisia, meidän koiravauveli on syntynyt. Minä olen niin sekaisin koko asiasta että näin viime yönä untakin koiravauvoista. Ja koko ajan se pyörii mielessä. Koira on Oulussa, joten emme luultavasti pääse sitä katsomaan ennen kuin sitten kun käymme sen hakemassa. Se ajankohta on minun laskelmien mukaan touko-kesäkuun vaihteessa. Toivottavasti saadaan pian kuvia meiän hauvasta.

Alukuperäinen nimisuunnitelma muuttui  Nellistä Nellyksi. Tyttö halusi muuttaa nimen, no sama asia. Nelliksi sitä kuitenkin varmaan kutsutaan....On tässä koira-asiassa vielä yksi ongelma.... Mieheni allergiatestin tulokset tulee vasta ensi viikolla. Toiveekkaana mutta samalla pelokkaana odotan tuloksia.

Tänään ilahdutin äitiä ja hain sen hiihtolenkille minun kanssa. Hiihtelimme ihanassa aurinkoisessa kevätsäässä joen jäätä pitkin. Tunnin lenkki siitä kaiken kaikkiaan tuli. Naurettiinkin ihan kippurassa, kun sanoin äidille että "nämä sinun tumput on kyllä vähän liian paksut" ja äiti vastasi että " niin on ne kyllä vähän tupsut" .

Äiti ei nyt sitten viidy siellä palvelutalossa. Se harmittaa minua. Mutta kun minä tiedän että ei se viihtynyt kotonakaan niin samapa tuo. Palvelutalossa sillä kuitenkin on ympärivuorokautinen hoito,eikä minun tarvitse olla huolissaan sen selviytymisestä .Minä nyt olen yrittänyt tehdä kaikkeni että sillä olisi hyvä olla. Mutta välillä tuntuu että voisin vaikka viikon olla käymättä siellä, kun en jaksa kuunnella sen valituksia. Siellä on muutamia mummeleita jotka koko ajan haluaisivat vain lähteä kotiinsa ja yrittävät karata joka käänteessä, niin uskon että he ovat äitiinkiin saaneet tartutettua semmosen pessimistisen asenteen. No minä kuitenkin uskon ja luotan että ajan mittaan äiti kyllä sopeutuu eikä enää haikaile entiseen kotiiinsa.

Minun täytyy nyt vain hyväksyä se tosiasia, että äiti on entistä enemmän osa minun arkeani, kun se  nyt asuu samassa kylässä kun minä. En minä nyt voi vain sitä "unohtaa" sinne palvelutaloon, enkä oikeasti haluakaan. Minua kun jo nyt säälittää ne mummot siellä, joilla ei ole ketään sukulaisia, jotka heitä kävisivät joskus katsomassa. Minun vain pitäisi yrittää opettaa äidille sitä ettäse  osaisi iloita elämän pienistä asioista eikä turhaa murehtia.

Elämän pieniä asioita, joista minä tänään ilahduin:

Aamulla kun istuin terassilla tupakilla, katselin lintuja jotka kävivät aamupalalla meidän lintulaudalla. Olin ylpeä itsestäni että olen jaksanut ruokkia niitä läpi talven. Edellisinä talvina olin unohtanut...

Ilahdutin äitiä. Se kun oli haaveillut että pääsisi vielä tänä talvena hiihtämään, nyt se pääsi....

Tehtiin tytön kanssa yhdessä virpomisoksia huomista varten.

Käytiin ostamassa tytölle jättikokoinen Hello Kitty -pehmo. Se maksoi sen omilla rahoillaan ,joita on säästänyt viime kesästä saakka. Vihdoin löytyi semmoinen kohde mihin se raski tuhlata omia rahojaan...

Vaihdoin osaan kukista mullat, joka piti tehdä jo jokin aika sitten....

Siivosin miehen työhuoneen (= meidän ulkovarastohuoneen ) semmoseen kuntoon että sillä on kiva siellä touhuta ja että sinne voi päästää myös hänen asiakkaitaan...

Niin, ja mieltä piristää myös se, että tapasin viime viikolla firmamme TJ:n ja hän väläytti minulle vihreää valoa sen vuorotteluvapaan suhteen. Sanoi että minulla on siihen eriittäin painava syy. Virallista päätöstä odotellessa...4

Enää neljä päivää töitä ja sitten 11 päivää lomaa, ei paha....!